Kuva: Niko Saarinen / Studio Saarinen
Uutinen

Apteekkariliiton viestintäpalkinto apteekkari Mika Wallinille - Oikealle tiedolle on tarvetta myös somessa

27.04.2023 | 11:35

Teksti : Hanna Hyvärinen

Wallin kertoo sosiaalisessa mediassa aktiivisesti apteekin tekemästä työstä ihmisten lääkitysturvallisuuden varmistamiseksi.

Suomen Apteekkariliitto on myöntänyt Vuoden viestintäpalkinnon Kauhavan Ykkösapteekin apteekkari Mika Wallinille. Palkinnon saaja julkaistiin APTEEKKARI 2023 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa torstaina.

Wallin toimii Kauhavan Ykkösapteekin apteekkarina nyt toista vuotta. Lisäksi hän kouluttaa terveydenhuollon henkilökuntaa lääkkeissä ja lääkehoidoissa.

Wallin kertoo aktiivisesti sosiaalisessa mediassa apteekin usein näkymättömästä työstä lääkitysturvallisuuden varmistamiseksi. Hän nousi viime joulukuussa myös Mediuutisten sadan Terveysalan Vaikuttajan listalle.

Valitsijoiden mukaan Wallin on edistänyt yhteistyötä hyvinvointikuntayhtymän kanssa diabeteksen hoidossa ja ohjannut lääkkeitä ostamaan tulleita potilaita saamaan hoitoa sen sijaan, että olisi vain edistänyt omaa myyntiään.

– Mielettömän hienoa saada tällainen tunnustus tehdystä työstä! Olen tehnyt apteekkien tärkeää työtä esille sosiaalisessa mediassa aktiivisesti viisi vuotta. On mahtavaa, että tämä työ on huomattu. Jatkan työntekoa sosiaalisessa mediassa samaan malliin, Mika Wallin kommentoi. 

Apteekkariliitto on jakanut viestintäpalkinnon tunnustuksena hyvästä viestinnästä vuodesta 1997 lähtien.

APTEEKKARI-tapahtumassa yli 400 kävijää

APTEEKKARI 2023 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–28. huhtikuuta. Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna kaikkiaan noin 350 apteekkaria sekä lähes sata näytteilleasettajaa.

Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 1993, joten kyseessä on jo 30. vuosi.

Tapahtuma on avoin Suomen Apteekkariliiton jäsenille, näytteilleasettajille ja kutsuvieraille.