Uutinen

Apteekkari täyttää 100 vuotta

23.01.2012 | 08:57

Ensi perjantaina ilmestyvä lehden juhlanumero käsittelee muun muassa lääkepatentteja ja biologisia lääkkeitä. Se kertoo myös uutisen, joka voi ravistella Suomen apteekkikenttää.

Suomen apteekkarilehti, Apteekkari, alkoi ilmestyä tammikuussa 1912 nimellä Finlands Apotekareföreningens Tidskrift – Suomen Apteekkariyhdistyksen Aikakauslehti.

Lehti oli pitkään vain apteekkareille suunnattu ammatti- ja järjestölehti. Vasta viime vuosikymmeninä lehden lukijakunta on laajentunut apteekkien henkilöstöön ja alan toimijoihin. Nykyisin Apteekkarin kohderyhminä ovat myös apteekkialan päättäjät, päätösten valmistelijat ja media.

Apteekkari tavoittaa kaikki Suomen liki 600 apteekkaria ja heidän lisäkseen melkein kaikki (97 %) apteekkiproviisorit ja valtaosan (82 %) apteekkien farmaseuteista.

Nykyinen Apteekkari kertoo lääke- ja apteekkialan uutiset, tekee omia selvityksiä ja henkilökuvia sekä julkaisee apteekkityötä ja apteekkihenkilöstön ammattitaitoa kehittäviä tutkimuksia ja kirjoituksia. Lehdessä julkaistaan myös kolumneja, mielipiteitä ja vieraskyniä, ja keskustellaan ammatillisista asioista.

Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvää Apteekkaria täydentää kaikille avoin verkkolehti Apteekkari.fi ja sen viikoittainen uutiskirje. Vuodesta 2005 asti tilaajille on tarjottu sähköistä näköislehteä, joka toimii myös sähköisenä arkistona. Juhlavuoden kunniaksi avoin verkkopalvelu uudistuu ja laajenee.

Lehden 100-vuotisjuhlanumero (80 s.) ilmestyy perjantaina 27. tammikuuta. Se käsittelee mm. uusia biologisia lääkkeitä ja lääkepatentteja. Lehti selvitti yhdessä Podium-lehden kanssa, mitkä lääkkeet menettävät lähivuosina patenttisuojansa ja tulevat lääkevaihdon piiriin. Lehti kertoo myös uutisen, joka voi ravistella Suomen apteekkikenttää.

Apteekkaria kustantaa ja toimittaa Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy ja se tuotetaan yhteistyössä Julkaisuosakeyhtiö Eliaksen kanssa. (EK)