Uutinen

Apteekit valmistautuvat Nenäpäivään

27.08.2019 | 14:36

Teksti : ERJA ELO

Apteekkariliiton jäsenapteekit osallistuvat loka-marraskuussa Suomen suurimpaan hyväntekeväisyyskampanjaan, joka huipentuu 8.11. vietettävään Nenäpäivään.

Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Lipponen on iloinen siitä, että Apteekkariliitto on pääyhteistyökumppanina auttamassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia maailman lapsia.

Vaikka apteekeissa ihmisiä autetaan päivittäin, Nenäpäivässä auttamiseen tullaan uudesta näkökulmasta. Lipponen kannustaa apteekkeja heittäytymään.

– Kampanjassa tehdään hyvää hauskuuden, viihteen ja hulluttelunkin kautta, hän vinkkaa.

Apteekeissa varaudutaan jo Nenäpäivään. Pääapteekit saavat kampanjamateriaalin automaattisesti elokuun aikana. Apteekit voivat kerätä yhteistä lahjoitussummaa myymällä neniä ja järjestämällä kampanjan aikana tempauksia.

Nenäpäivä on Suomen tunnetuin hyväntekeväisyyskampanja, sen tunnistaa jopa neljä viidestä suomalaisesta.

– Keräys tuotti viime vuonna 2,7 miljoonaa euroa. Tämän vuoden tavoitteena on päästä vähintään samaan tai vähän sen yli, Lipponen sanoo.

Lahjoitukset kanavoidaan yhdeksän järjestön kautta Afrikkaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Rahalla saadaan lapsille ravintoa, turvaa, koulutusta ja terveyttä.

Esimerkiksi länsiafrikkalaisessa Burkina Fasossa turvataan lasten ravinnon saantia kestävän kehityksen keinoin. Itäafrikkalaisessa Keniassa suojellaan tyttöjä silpomiselta kouluttamalla aikuisia. Kaakkois-Aasian Myanmarissa tuetaan maan terveydenhuoltoa.

Nenäpäivä-keräyksiä on järjestetty vuodesta 2007 lähtien. Lahjoituksilla on tuettu yli miljoonan lapsen koulunkäyntiä, annettu yli miljoonalle ihmiselle parempaa ravintoa ja edistetty yli 2 miljoonan ihmisen terveyttä.