Monissa maissa apteekit antavat jo koronarokotuksia ja yhä useammassa maassa apteekkirokotuksia valmistellaan. Kuva: Ingimage
Uutinen

Apteekit osallistuvat koronatalkoisiin eri puolilla maailmaa

01.03.2021 | 15:37

Teksti : Hanna Hyvärinen

Monissa maissa apteekit on valjastettu antamaan koronarokotuksia ja tarjoamaan koronatestejä.

Farmasian maailmanjärjestö FIP on koonnut yhteen esimerkkejä siitä, miten apteekit eri maissa on valjastettu talkoisiin koronan nujertamiseksi. Monissa maissa apteekit antavat koronarokotuksia, minkä lisäksi apteekeissa tehdään monin paikoin myös koronatestausta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa apteekit ovat jo hyvän aikaa olleet mukana rokotustalkoissa. Helmikuussa myös Filippiineillä apteekit ryhtyivät antamaan rokotuksia.

Australiassa farmasian ammattilaisilla on paikoin lupa rokottaa, ja maan rokotusstrategian mukaan apteekeilla tulee olemaan ”jonkinlainen” rooli rokottamisessa. Tarkemmin tätä ei kuitenkaan vielä ole määritelty.

Todennäköisesti apteekit antavat rokotteita terveille aikuisille sitten, kun näiden rokotusvuoro tulee.

Australian farmaseuttisen yhdistyksen mukaan apteekkien ammattilaiset voivat tällä välin valmistautua rokottamisiin muun muassa auditoimalla oman apteekkinsa rokotuspalvelun etenkin kylmäsäilytyksen ja rokotus- ja odotustilojen osalta. 

Italiassa, Emilia Romagnan alueella, apteekit puolestaan auttavat asiakkaitaan rokotusajan varaamisessa. Lähiaikoina rokotusvuorossa ovat alueen 80 vuotta täyttäneet, jotka voivat varata rokotusaikansa puhelimen ja verkon lisäksi omasta apteekistaan. Varsinainen rokottaminen kuitenkin tapahtuu muualla.

Koronatesti apteekista

Itävallassa apteekit ovat tarjonneet vapaaehtoista, nopeaa antigeenitestiä oireettomille jo marraskuusta 2020 lähtien. Itävallan apteekkijärjestö pitää verkkosivustollaan yllä luetteloa testejä tarjoavista apteekeista.

Palvelun tarjoamisen edellytyksenä ovat muun muassa koulutus kurkku- ja nenänielupuikkojen oikeaan käyttöön, riittävät hygieniatoimenpiteet sekä positiivisten tulosten ilmoittaminen piirihallintoviranomaiselle.

Antigeenitestien kysyntä on kasvanut Itävallassa merkittävästi viime viikkoina, sillä negatiivinen testitulos on nyt vaatimus tiettyjen palveluiden, kuten kampaamopalveluiden, käyttöön. Niinpä myös yhä useammat apteekit tarjoavat palvelua.

Tällä hetkellä yli 20 prosenttia Itävallan apteekeista tarjoaa nopeaa antigeenitestiä ja lukumäärän odotetaan kasvavan.

Itävallan apteekkijärjestö onkin neuvotellut terveysministeriön kanssa siitä, että apteekit sisällytetään kansalliseen testistrategiaan ja että vakuutusyhtiöt korvaavat apteekeille 25 euroa kustakin testistä. 

Myös Espanjassa Madridin ja Katalonian alueiden hallitukset ovat kannustaneet keskushallintoa antamaan apteekeille luvan suorittaa antigeenitestejä. Keskustelua käydään kuitenkin vielä muun muassa siitä, pitäisikö testeihin ottaa vain oireilevia. Tähän taas on liitetty huoli siitä, että apteekkien testaamisesta voi tulla tartunnan lähde, koska näytteen ottamista pidetään tartuntojen kannalta riskialttiina toimena.

Espanjan naapurissa Portugalissa apteekit ovat jo jonkin aikaa tarjonneet koronatestausta. Testit ovat asiakkaille maksullisia ja niihin pääsee vain lääkärin määräyksellä, mutta nyt Portugalissa mietitään, tulisiko testiin päästä maksutta ja ilman lääkärin määräystä.

Lähde: FIP