Uutinen

Apteekit mukana Sydänviikolla

21.03.2012 | 12:37

Sydänviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla Yksi sydän. Perinteisen viettämistavan rinnalle on toivottu uutta, joten tänä vuonna Sydänviikon ohjelmarakenne on uudistunut.

Jokaisena Sydänviikon päivänä keskitytään yhteen sydänväen vapaaehtoistoiminnan ydinalueesta, kuten liikuntaan, lepoon ja ravintoon. Suomen Apteekkariliitto toimii keskiviikkona 18.4. vietettävän Tunne arvosi -mittauspäivän yhteistyökumppanina.

Monet apteekit ovat aktiivisesti olleet mukana Sydänviikolla järjestämällä teemapäiviä yhteistyössä paikallisen sydänyhteisön kanssa. Tapahtumissa on jaettu sydänaiheista materiaalia ja useissa apteekeissa on tarjottu mahdollisuus myös verenpaineen, verensokerin ja kolesterolin mittauksiin.

Kangasalan apteekissa on vietetty Sydänviikkoa jo vuodesta 2005, kun apteekkien ammatillinen sydänohjelma käynnistyi. Apteekki järjestää sydänaiheisen tapahtuman yhteistyössä paikallisen sydänyhdistyksen kanssa.

– Sydänyhdistyksen edustajat ovat teemapäivänä tulleet apteekkiin kertomaan asiakkaille yhdistyksen toiminnasta sekä sydänasioista, kuten terveellisestä ruoasta ja liikunnan vaikutuksista. Monena vuonna tapahtumassa on myös piipahtanut terveyskeskuslääkäri vastailemassa sydäntä koskeviin kysymyksiin, kertoo Kangasalan apteekin sydänyhdyshenkilö Jaana Niemi.

Apteekin Sydänviikkotapahtumassa Niemi on perinteisesti herätellyt asiakkaita miettimään "sydämen asioita" aiheeseen liittyvän kyselyn tai kilpailun avulla. Näin hän on suunnitellut tekevänsä myös tänä vuonna.

– Mielestäni on tärkeää, että apteekit osallistuvat sydänviikkoon, olemmehan me osa terveydenhoitoa. Tällaisen tapahtuman aikana on myös luontevampi jutella asiakkaan kanssa esimerkiksi ylipainosta, terveellisestä ruoasta ja liikunnan hyvistä vaikutuksista kuin kesken reseptintoimituksen.

Sydänviikkoa vietetään tänä keväänä 23. kertaa. Sydänviikko on pisin yhtäjaksoisesti vietetty terveydenedistämisen teemaviikko Suomessa. (MS)

Tutustu Sydänviikon ohjelmaan täällä >