Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että turvallisen lääkehoidon varmistaminen edellyttää jatkossakin vahvaa sääntelyä apteekkitoimintaan ja lääkkeiden myyntiin. kuva: Jone Matilainen
Uutinen

Apteekin tehtävät ja talous tarkastelussa

22.09.2021 | 10:50

Teksti : Erja Elo

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan lääkeasioiden uudistusta, joka tulee vaikuttamaan myös apteekkialaan.

Uudistuksen toimeenpano on jaettu kolmeen kokonaisuuteen, joita ovat lääkehoidon ohjauksen ja rahoituksen kehittäminen, tiedonhallinnan ja digitaalisten työvälineiden kehittäminen sekä apteekkitalouden ja lääkkeiden jakelun kehittäminen.

Apteekkisektorin uudistuksesta vastaa helmikuussa aloittanut apteekkijaos, joka muun muassa laatii kehittämisehdotuksia apteekkijärjestelmän ja vähittäisjakelun uudistamiseksi.

Apteekkijaoksessa on virkamiehiä sosiaali- ja terveysministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Kilpailu- ja kuluttajavirastosta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Kansaneläkelaitoksesta sekä Fimeasta.

Apteekkijaoksen puheenjohtajana toimii STM:n erityisasiantuntija, proviisori Anne Hautala.

Hän kertoo, että uudistusta tehdään yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. 

– Sidosryhmät ovatkin meitä jo kiitettävästi lähestyneet. Syksyllä on tarkoitus järjestää ensimmäinen sidosryhmätilaisuus. Apteekkijaoksessa keskustelut on aloitettu apteekin tehtävistä ja palveluista, roolista terveydenhuollossa, nykyjärjestelmästä, apteekkisääntelystä sekä asiakkaiden tarpeista.

Hautalan mukaan Suomessa halutaan tukea sellaisia lääkehoitoja ja palveluita, jotka edistävät toimintakyvyn säilymistä ja omatoimista selviytymistä.

Selvitys julkaistaan vuonna 2023

Apteekkijaoksen työ etenee karkeasti niin, että kehittämistyössä huomioidaan useat selvitykset, tutkimukset ja raportit, joita viranomaiset ja sidosryhmät ovat viime vuosina tehneet apteekeista ja vähittäisjakelusta.

– Huomioon otetaan myös koronatilanteessa nousseet havainnot lääkehuollon toimivuudessa ja apteekkitoiminnassa, Hautala lisää.    

Ensi vuonna aloitetaan kehittämisehdotusten valmistelu. Työn edetessä selviää, tarvitaanko aiempien selvitysten lisäksi uusia.

Vuoden 2023 alkupuolella valmistuu työn loppuselvitys. Se kuvaa lääkkeiden vähittäisjakelun nykytilaa ja sisältää työryhmän kehittämisehdotukset jatkovalmistelua ja päätöksentekoa varten.

Apteekkijaos toimii huhtikuun 2023 loppuun asti.

Uudistus terveyspoliittisista lähtökohdista

Mitkä asiat ovat tarkastelun kohteena apteekkialalla? Mikä kaikki voi muuttua ja mikä pysyy ennallaan?

Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että turvallisen lääkehoidon varmistaminen edellyttää jatkossakin vahvaa sääntelyä apteekkitoimintaan ja lääkkeiden myyntiin.

Kehittämisessä huomioidaan apteekkien lakisääteiset tehtävät, apteekin rooli lääkehuollossa, farmaseuttisen osaamisen hyödyntäminen sekä verkkopalveluiden kehittäminen.

Ministeriö on myös linjannut, että itsehoitolääkkeet ovat osa lääkehuoltoa ja niitä tarkastellaan osana apteekkitoimintaa.

– Apteekkijärjestelmän uudistus tehdään terveyspoliittista lähtökohdista. Huomioon otetaan lääkkeiden käyttäjien ja yhteiskunnan näkökulma, muutosten vaikutusta arvioidaan kattavasti, kertoo Anne Hautala. 

Apteekkiuudistuksen tavoitteena on pienentää apteekkijärjestelmän osuutta lääkehoidon kustannuksista ilman, että vaarannetaan lääkkeiden saatavuutta, palveluiden saavutettavuutta tai rationaalista lääkehoitoa. 

Uudistuksessa selvitetään myös esimerkiksi apteekkien yhteydessä toimivien osakeyhtiöiden asemaa sekä mahdollisuutta apteekkien omistajapohjan laajentamiseen.

Apteekkariliitto kannattaa uudistusta

Apteekkariliitto kannattaa apteekkitalouden uudistamista ja toivoo uudistuksia tehtävän jo tällä hallituskaudella.

Apteekkariliitolle keskeisiä tavoitteita uudistuksessa ovat esimerkiksi lääke- ja lääkitysturvallisuuden varmistaminen sekä farmaseuttisen työn hyödyntäminen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tavoitteena on myös säilyttää maankattava palveluverkosto ja muista lääkealan toimijoista riippumaton apteekkijärjestelmä.

Liiton toiveena on terveyspoliittisista lähtökohdista tehtävä uudistus, joka laskee lääkkeiden hintoja, taittaa Kelan lääkekorvauskustannusten kasvun ja pienentää apteekkien välisiä tuloeroja.

Liitto julkaisi kesällä 2020 oman ehdotuksena apteekkitalouden uudistamisesta. Malli laskisi reseptilääkkeiden hintoja keskimäärin 4,3 prosenttia ja kalleimpien lääkkeiden hintoja lähes 9 prosenttia.

 

Lääkeasioiden uudistus

  • Lääkeasioiden uudistusta (aiemmin lääkeasioiden tiekartta) alettiin viedä toden teolla eteenpäin helmikuussa 2021.
  • Uudistus on osa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen hallitusohjelmaa, mutta toimenpiteet ulottuvat ainakin kahdelle, mahdollisesti jopa kolmelle hallituskaudelle.
  • Kyseessä on lääkkeiden jakelujärjestelmän rakenteellinen uudistus. Samalla vahvistetaan lääkehoidon ohjausta ja tehostetaan lääkehoitoon liittyvän tiedon käyttöä.
  • Tavoitteena on parantaa lääkehuollon kustannustehokkuutta, varmistaa lääkitysturvallisuus ja lääkeneuvonta sekä palveluiden sujuvuus, saatavuus ja saavutettavuus.
  • Uudistus on nähty tarpeelliseksi, koska näin voidaan varmistaa lääkkeiden järkevä käyttö ja uusien kalliiden lääkkeiden hallittu käyttöönotto. Tulevaisuudessa lääkehoitoja tarvitaan yhä enemmän, koska vanheneva väestö sairastaa entistä enemmän ja toisaalta hoidot kehittyvät koko ajan yksilöllisempään suuntaan.