Uutinen

Apteekeista omalla ilmoituksella kotiin sairastamaan

12.03.2020 | 08:10

Teksti : HANNA HYVÄRINEN

Aptan suositukset: omalla ilmoituksella sairaslomalle ja epidemia-alueelta palatessa viikoksi kotiin

Apteekkien työnantajanliitto suosittelee koronavirusepidemian aikana kaikille apteekeille omailmoituksen käyttöönottoa sairauspoissaolotilanteissa. Omailmoitus voidaan ottaa käyttöön milloin vain, ja se voi olla käytössä määräajan.

Lääkärintodistuksen tai muun poissaoloselvityksen vaatiminen esimerkiksi vatsataudin vuoksi kuormittaa epidemia-aikana tarpeettomasti terveyskeskuksia ja lääkäriasemia, ja voi toisaalta altistaa työtekijän tarpeettomasti muille infektioille.

Epidemia-alueilta palaavat karanteeniin

Liitto suosittelee myös, että epidemia-alueelta palaava työntekijä määrätään kotiin vähintään 7 vuorokauden ajaksi ja hänelle maksetaan palkka tältä ajalta.

Suositus perustuu tämänhetkiseen tilannekuvaan ja siihen, että Suomessa on kasvava määrä epidemia-alueilta tuotuja infektioita. Suosituksella halutaan suojata ja varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakyky ja ehkäistä koronatartunnan leviämistä.

Kun työntekijä määrätään kotiin, hänelle voidaan antaa niin kutsuttuja muita työtehtäviä. Tehtävät voivat olla esimerkiksi verkkokoulutusta tai muuta omatoimista kouluttautumista, verkkoapteekkitoimintaa, apteekin toiminnan kehittämisen ideointia, henkilöstöohjeiden päivittämistarpeiden kartoitusta tai puhelimitse tapahtuvaa lääkeneuvontaa.

Mikäli työntekijä sairastuu tämän ”karanteenin” aikana, työntekijä on velvollinen ilmoittamaan tästä työnantajalle välittömästi. Tällöin alkaa normaali sairausajan palkanmaksuvelvollisuus.

Henkilöstöä voidaan ohjeistaa ilmoittamaan työnantajalle etukäteen, mikäli työntekijä suunnittelee lomalla matkustamista ulkomaille. Työnantaja voi suositella matkustuksen välttämistä epidemia-alueille.

Lisää tietoja löytyy Aptan verkkosivuilta.

Myös opetus- ja hoitohenkilökunnalle uusia ohjeita

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi keskiviikko asuosituksen, että kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät pysyvät poissa töistä, jos he ovat vierailleet koronaviruksen epidemia-alueella.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi vastaavan suosituksen opettajille ja muulle opetushenkilökunnalle.

Suositusten tarkoituksena on estää koronaviruksen leviäminen kouluissa ja sairaaloissa.

THL:n määrittelemään epidemia-alueeseen kuuluvat tällä hetkellä Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea, Italia, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa, sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio. Epidemia-alueita arvioidaan uudelleen päivittäin.