Uutinen

Apoteksamaritenissa rokotuksetkin hoituvat

01.06.2011 | 08:48

Asiantuntijoiden mukaan Ruotsin apteekkimarkkinoiden kovassa kilpailussa voittajat ja häviäjät erottuvat jo parin vuoden sisällä. Isot ketjut ostavat pienempiä ja kasvavat entisestään, mutta pienillä yrittäjillä on mahdollisuus menestyä erikoistumalla.

Uppsalassa vuosi sitten elokuussa ovensa avannut yksityinen Apoteksamariten on toiminut juuri näin. Apteekkari Kristina Fritjofssonin apteekki on profiloitunut asiantuntija-apteekiksi, jonka tärkein yhteistyökumppani on naapurissa sijaitseva sairaala. Jopa apteekin aukioloajat on sovitettu sairaalan ensiapuklinikan rytmiin.

Todellinen menestyskonsepti on apteekin tarjoamat terveyspalvelut. Apteekin yläkerrassa asiakas voi varata aikaa rokotuspalveluun tai astmatestiin. Lisäksi apteekki vuokraa yläkerrasta toimitilaa muun muassa hierojalle, jalkojenhoitajalle sekä painonhallintaryhmille.

Fritjofssonin mukaan asiakkaat ylistävät palvelua ja toiminta on lisännyt asiakasvirtoja, kun asiakkaat kulkevat apteekin läpi ylös vastaanotolle. (MS)

Lue lisää perjantaina ilmestyvästä Apteekkarilehdestä!