Uutinen

Apoteket AB paransi reippaasti tulostaan

15.02.2009 | 22:01

Ruotsin valtiollinen apteekkiyhtiö Apoteket AB paransi viime vuonna tulostaan peräti 62 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.

Tulos ennen veroja oli 950 miljoonaa kruunua eli yli 88 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan tulosparannus johtuu lisääntyneestä myynnistä kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla, erityisesti itsehoitolääkkeissä ja terveystuotteissa.

- Vuosi 2008 oli Apoteketille vahva vuosi useilla liiketoiminnan osa-alueilla. Saavutimme hyvän taloudellisen tuloksen aikana, jolloin Ruotsin apteekkijärjestelmää järjestellään uudelleen, Apoteketin toimitusjohtaja Stefan Carlsson arvioi yhtiön tiedotteessa.

Carlssonin mukaan Apoteket on hyvissä asemissa, jos se saa kilpailijoita ensi kesänä. Ruotsin apteekkisektorin uudistava lakiesitys on tulossa Ruotsin valtiopäivien (Riksdag) käsittelyyn maaliskuussa. Hallituksen esityksen mukaan uudistukset tulisivat voimaan ensi heinäkuun alussa.

Jos lakiesitys menee läpi, valtion apteekkimonopoli päättyy Ruotsissa. Noin puolet Apoteketin nykyisistä vajaasta 900 avohoidon toimipisteestä myydään uusille toimijoille. Enintään 200:sta muodostetaan uusi valtionyhtiö, jossa esimerkiksi apteekkariksi tähtäävät proviisorit voisivat olla aluksi osakkaina, ja lunastaa apteekin myöhemmin itselleen. Loput toimipisteet jäisivät Apoteketille, samoin kaikki nykyiset liki 900 lääkekaappia. (EK)