Uutinen

Alle puolet nikotiinivalmisteista ostetaan apteekeista

20.01.2009 | 14:23

Apteekit myyvät enää noin 45 prosenttia nikotiinikorvaustuotteista. Erot apteekkien välillä ovat kuitenkin suuria.

- Suurten kaupunkien keskustoissa ja kauppakeskuksissa sijaitsevissa apteekeissa näiden tuotteiden euromääräinen myynti on saattanut laskea jopa 70 prosenttia, kertoo Apteekkariliiton talousasiantuntija Ilkka Harjula.

Nikotiinikorvaustuotteiden myynti sallittiin muuallakin kuin apteekeissa helmikuussa 2006. Tämä nakertaa apteekkien myyntiä yhteensä 10-12 miljoonalla eurolla vuodessa.

Harjulan mukaan muutos on johtanut siihen, että nikotiinikorvaustuotteiden kappalemääräinen myynti on noussut ja hinnat ovat laskeneet.

- Erityisesti nikotiinipurukumien kappalemääräinen myynti on lisääntynyt. Se ei ole kuitenkaan johtanut tupakan myynnin vähenemiseen, Harjula huomauttaa.

Hintaerot apteekkien ja päivittäistavarakauppojen välillä eivät ole Harjulan mukaan kovin merkittäviä. Yksi syy hintojen laskuun on, että nikotiinikorvaustuotteilta poistettiin vuonna 2006 apteekkimaksu, joka on keskimäärin seitsemän prosenttia apteekkien myynnistä. (VE)