Uutinen

Äidin terveelliset elintavat pitävät lapsen syntymäpainon kurissa

17.05.2011 | 11:31

Tehostetulla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla voidaan ehkäistä raskausdiabeteksen aiheuttamaa suurta syntymäpainoa.

Näin todetaan PLoS MEdicine -verkkolehdessä julkaistussa suomalaisessa, UKK-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkimukseen osallistui 841 naista Pirkanmaalta, joilla oli ainakin yksi raskausdiabeteksen riskitekijä: painoindeksi vähintään 25, aiemmissa raskauksissa kohonnut diabetesriski tai suurikokoinen vauva, diabetes lähisukulaisella tai ikää vähintään 40 vuotta.

Tutkimusryhmään kuuluvat äidit saivat odotusaikana neuvolassa viisi kertaa tehostettua elintapaneuvontaa liikunnasta, painon noususta ja terveellisestä ruokavaliosta. Lisäksi heille järjestettiin kerran kuussa liikuntatapaamisia fysioterapeutin kanssa. Kontrolliryhmään kuuluvat saivat neuvolassa tavanomaista neuvontaa.

Tulokset osoittivat, että koeryhmän äitien lapsilla syntymäpaino oli keskimäärin 133 grammaa pienempi kuin kontrolliryhmän äitien lapsilla. Elintapaneuvontaa saaneet äidit lisäsivät kuituja ja hyvälaatuisia rasvoja ruokavalioonsa merkittävästi enemmän kuin tavanomaista neuvontaa saaneet äidit. Raskauden loppuvaiheessa koeryhmän äidit myös liikkuivat enemmän kuin kontrolliryhmän äidit.

Suomessa yleistynyt raskausdiabetes on merkittävä riski äidin ja lapsen terveydelle.

Tutkimusryhmän johtajana toiminut THL:n erikoistutkija, LT Riitta Luoto toteaa, että syntymäpaino vaikuttaa paitsi synnytyksen sujuvuuteen, myös lapsen painon kehitykseen myöhemmin.

Nykyään joka kolmas suomalainen äiti on ylipainoinen raskauden alkaessa, mikä selvästi lisää raskausdiabeteksen vaaraa. (MS)