Uutinen

ADHD:n hoitosuositus auttaa myös vanhempia

09.01.2012 | 13:15

Päivitetyn Käypä hoito -suosituksen laaja sähköinen taustamateriaali sisältää nyt muun muassa vanhemmille suunnattuja ohjeita siitä, miten lapsen kanssa voi menetellä.

Tavoitteena on ohjata lapsen käytöstä toivottuun suuntaan muun muassa tukemalla lapsen onnistumista ja vähentämällä kieltämisen tarvetta, parantamalla lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja lisäämällä myönteisiä tunteita ja mukavia yhdessäolon hetkiä.

- Hoitosuosituksen selkeys ja käytettävyys on myös parantunut, mikä auttaa ADHD-lasten kanssa työskenteleviä. Myös lääkehoitoa käsittelevä osuus on nyt aiempaa selkeämpi, kertoo hoitosuosituksen kokoavana kirjoittajana toiminut lastenpsykiatrian ylilääkärinä Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä toimiva Anita Puustjärvi.

Uutuutena hoitosuosituksen sähköiseen taustamateriaaliin on lisätty myös alle kouluikäisten lääkehoitoa käsittelevä materiaali.

ADHD on tavallinen lapsen ja nuoren toimintakykyä haittaava häiriö. Lasta ja hänen perhettään voidaan auttaa monin lääkkeettömin hoitomuodoin ja ADHD-lääkityksen avulla. Hoitamattomana ADHD vaikeuttaa arjessa selviytymistä ja lisää psyykkisten häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä. (TK)

Suositus ja potilasversio kokonaisuudessaan >