Pääkirjoitus

Lähiapteekki palvelee ketterästi

03.12.2020 | 15:29

Teksti : Sari Westermarck

Apteekit ovat olleet auki ja palvelleet asiakkaita normaalisti koko koronapandemian ajan. Apteekin henkilöstö on ollut apteekissa asiakaspalvelutyössä, ”lähitöissä”, kuten muutkin terveydenhuollon ammattilaiset. Suomen apteekit ovat korona-aikana pystyneet toimimaan ja palvelemaan asiakkaita kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen hyvin. Samalla on kehitetty uusia ketteriä palvelutapoja. 

Pandemian aikana etäasiointi lähiapteekkien kanssa on lisääntynyt. Samalla, kun verkkoapteekkien lukumäärä on kasvanut, verkkoapteekkien palvelua ja noutolokeroita käytetään koko ajan enemmän.  Apteekit tekevät kotiinkuljetuksia lähialueelle, ja puhelinasioinnin sallimisen myötä ketteryys lääkkeiden toimittamiseen on lisääntynyt. Asiakas voi noutaa lääkkeet apteekista tai pyytää toimituksen apteekin ulkopuolelle. 

Osa apteekkien asiakkaista, pääasiassa kotihoidon ja hoitokotien asiakkaat, käyttävät annosjakelupalvelua. Palvelun käyttö lisääntyy koko ajan, sillä se mahdollistaa kotona asumisen pidempään. Annosjakelulääkkeet toimitetaan apteekista yleensä kahden viikon ajaksi, ja asiakas saa valmiiksi lääkkeet päiväkohtaisesti ja oikeille ottoajoille jaettuna. Näin ikäihmisen on helppo ottaa lääkkeet kotona oikein. 

Apteekeissa on Terveyspisteitä, joissa on rokotettu asiakkaita tähänkin saakka, mutta rokotuspalvelua olisi mahdollista entisestään laajentaa. 

Lähiapteekki palvelee ketterästi, digitalisoi ja kehittää palveluaan. Apteekkien toimintaa kehitetään tulevaisuudessa lääkeasioiden tiekartan mukaisesti, tiiviinä osana terveydenhuoltoa. 

Uusien toimintamallien käyttöönoton yhteydessä apteekin perustehtävä ei muutu, mutta lähiapteekki huolehtii yhä enemmän asiakkaan kokonaislääkityksestä. Verkkoapteekkitoimitusten yhteydessä tarkistetaan, että toimitettavat lääkkeet ja esimerkiksi vitamiinit ovat yhteensopivia asiakkaan kokonaislääkityksen kanssa. Annosjakelulääkkeiden toimituksen yhteydessä tarkistetaan myös, että annosjaeltavissa lääkkeissä ei ole haitallisia päällekkäisyyksiä asiakkaan muiden käytössä olevien lääkkeiden kanssa. 

Arjen asiakaspalvelutyössä lähiapteekissa varmistetaan, että itsehoitolääkkeet ja ravintolisät ovat sopivia asiakkaan peruslääkityksen kanssa. Asiakas saa lääkkeiden mukana aina ohjeet lääkkeiden oikeaan ja turvalliseen käyttöön.  

Apteekit voisivat olla vieläkin enemmän yhteiskunnan apuna esimerkiksi kausi-influenssarokotusten antamisessa. Apteekeissa on Terveyspisteitä, joissa on rokotettu asiakkaita tähänkin saakka, mutta rokotuspalvelua olisi mahdollista entisestään laajentaa. Suomessa on laaja apteekkiverkosto, joten rokotuspisteiden määrää olisi mahdollista lisätä ja madaltaa kynnystä tulla rokotukseen. 

Lähiapteekki on tärkeä osa terveydenhuoltoa. Kysymmekin asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme, kuinka voimme palvella vieläkin paremmin.

Kirjoittaja on Apteekkariliiton 2. varapuheenjohtaja.