Eduskunta varasi lisäbudjettiin 300 000 euroa lääkehuollon tiekarttaa varten. Lue lisää »

Tutkituista matkailijoista kolme neljästä kantoi ripulia aiheuttavaaa bakteeria. Oireet... Lue lisää »

Keski-ikäisen lihasmassasta voi päätellä, kuinka todennäköisesti hän sairastuu sydän- j... Lue lisää »

Suomeen on perustettu parissa vuodessa 25 uutta apteekkia. Mäntsälässä kilpailee nyt ka... Lue lisää »

Suositeltua suuremmat D-vitamiiniannokset eivät lujita luita, vaan saattavat jopa heike... Lue lisää »

Mitä opin tämän vuoden FIP:ssä?

06.09.2013 11:09

VUOSITTAINEN FIP eli farmasian alan maailmankongressi on taas ohi. Kuten aiempinakin vuosina tapahtuman avajaisissa yli 70-vuotiaat valkoiset miehet palkitsevat toisensa erilaisin kunniamaininnoin. Kuinkahan monta vuotta vielä menee, että tähän saadaan muutos? FIP:n erilaisissa seminaareissahan jo nuoret naiset pitävät erinomaisia alustuksia.

Senkin sain taas todeta, että toiset alustajat osaavat soveltaa esityksensä kansainväliselle yleisölle ja toiset eivät. Onneksi varsin moni ymmärsi alustuksensa aluksi lyhyesti kertoa riittävät perustiedot oman maan terveydenhuollon järjestämisestä ja rahoituksesta, muutoin en ainakaan minä olisi voinut mitenkään mieltää missä todellisuudessa alustajan kertoma uudistus on toteutettu.

Ehdotonta huippua oli alustus siitä, miten apteekin henkilökunta voisi parhaalla mahdollisella tavalla motivoida asiakkaan käyttämään hänelle määrättyjä lääkkeitä. Ainakaan se ei onnistu hukuttamalla asiakas lääketieteellisten yksityiskohtien suohon. Oleellista on sovittaa oma sanomansa asiakkaan tilanteeseen ja saada myös asiakas puhumaan, jotta voi varmistua sanoman perille menosta.

Aivan erityisen mielenkiintoista oli kuulla esitykset rokotusten käynnistämisestä apteekeissa Irlannissa ja Portugalissa. Molemmissa maissa apteekit ovat jo muutaman vuoden ajan saaneet rokottaa asiakkaitaan.

Uudistuksen toteuttaminen herätti kummassakin maassa paljon keskustelua. Muutamat tahot epäilivät apteekkien kykyä ottaa vastuuta rokottamisesta. Epäilyt osoittautuivat vääriksi. Selvitykset osoittavat, että apteekit ovat suoriutuneet rokotuksista erinomaisesti. Kansaterveyden kannalta on ollut tärkeää, että apteekista annettujen rokotusten ansiosta kausi-influenssarokotteen ottaneiden ihmisten määrä, erityisesti riskiryhmissä, on saatu selkeään kasvuun.

Olisikohan meillä Suomessakin syytä tarkemmin perehtyä Irlannin ja Portugalin esimerkkeihin?

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.


Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.


Luottamus 09.04.2010 08:36

09.04.2010 08:36


Pojalle puolisoksi proviisori 26.03.2010 09:23

26.03.2010 09:23


Palvelu on parasta 19.03.2010 09:35

19.03.2010 09:35


Juristit tuhoavat terveydenhuollon 05.03.2010 12:40

05.03.2010 12:40


Optimisti vai pessimisti? 25.02.2010 06:06

25.02.2010 06:06



Itsehoitolääkkeet apteekista
22.11.2014 12:12

22.11.2014 12:12


Tervetuloa uudistuville sivuille
11.11.2014 15:35

11.11.2014 15:35


Hyvä vuosi alkoi
10.01.2014 08:48

10.01.2014 08:48


Apteekkiasiaa Kouvolassa
14.10.2013 09:21

14.10.2013 09:21


Helppoja päätöksiä
30.08.2013 11:17

30.08.2013 11:17


Vastuullista pelaamista
16.08.2013 08:44

16.08.2013 08:44


Apteekkiasiaa Roomassa
28.06.2013 12:41

28.06.2013 12:41


Tahdon tavata omistajan
23.05.2013 17:41

23.05.2013 17:41


Apteekkaripäivillä tavataan
19.04.2013 08:43

19.04.2013 08:43