Ensimmäinen apteekki siirtyi uuteen digitaaliseen alustaan. Pian yli 200 apteekkia seur... Lue lisää »

Lääkehuolto etääntyy kunnista. Reilu neljännes apteekeista kertoo annosjakelun lähtenee... Lue lisää »

Sosiaali- ja terveysministeriön ylimmäksi virkamieheksi vaihtuu demaritaustainen sote-a... Lue lisää »

Mielinauhojen ja kampanjatuotteiden myynti apteekeissa tuotti liki 27000 euroa mielente... Lue lisää »

Syöpälääkettä käyttävät tuhannet naiset, ja häiriö kestää syyskuun loppupuolelle asti. ... Lue lisää »

Herra 47

25.05.2012 12:13



TÄYTIN TÄSSÄ kuussa 47 vuotta. Ensimmäiset 20 vuotta asuin Vaasassa. Nyt olen asunut jo 27 vuotta Helsingissä. Järkytyksekseni tajusin, että valmistumiseni jälkeen olen ollut työelämässäkin jo 23 vuotta. En ehkä sittenkään ole enää se työpaikan nuori lupaus, josta voisi joskus tulla jotakin.

Erityisen selvästi ymmärrän vanhentuneeni, kun tapaan sellaisia entisiä koulu- tai opiskelukavereitani, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Heistähän on tullut tosi vanhoja. Kerran matkalla lentokentälle juttelin yhden minun ikäisen taksikuskin kanssa. Hän kertoi ylpeänä kohta tulevansa isoisäksi. Mietin ehtisinkö tällä Brysselin-matkalla ostamaan itselleni tyylikkään kävelykepin. Olen selvästi kävelykeppi-iässä.

Ikä ei myöskään tule yksin. Se tulee kivun ja kolotuksen kera. Koska olen suomalainen mies, en tietenkään koskaan venyttele. Onneksi apteekista saa särkylääkkeitä, joilla voi auttaa, kun jännittynyt lihas painaa niskaa tai selkää.

Tunnen itseni aika ajoin hyvinkin nuoreksi. Tulin vasta nuoruuteni jälkipuoliskolla isäksi ja minulla on 2 vuotta ja 9 kuukautta vanha esikoinen ja 9 kuukautta vanha kuopus. Hiekkalaatikoilla, vauvajumpassa, päiväkodissa ja muissa pienten lasten perheiden aktiviteeteissa voin kokea olevani hyvinkin nuori. Näissä piireissä ei todellakaan keskustella isoisäksi tulemisesta, vaan siitä onko oma lapsi jo oppinut olemaan ilman vaippoja.

Toisinaan pienet poikani saavat minun tuntemaan itseni todella vanhaksi, kun olen lähes koko ajan nukahtamassa jonnekin. Erityisen taitava nukkuja olen ratikassa matkalla töihin ja takaisin. En toistaiseksi ole kuin kerran nukkunut niin, että olen vahingossa ajanut sen pysäkin ohi, jolle minun piti jäädä. Valvomista 47-vuotias kestää selvästi huonommin kuin nuoremmat.

Arjen hallinta, jossa minä ja vaimoni olemme Suomen huonoimmat, on todella haastavaa pienten lasten ja asuntoprojektin kanssa. Onneksi emme sentään rakennuta taloa. Remontin hallinnassakin meillä on ylivoimaisia vaikeuksia.

Markkinat ovat osin jo osanneet reagoida arjenhallintaongelmaisten perheiden tilanteisiin. Ainakin Helsingissä on eräällä ruokakaupalla erinomainen nettikauppa, josta ruokaa ja vaippoja voi tilata koko ajan ja kotiinkuljetuksella. Ja sitten on ruokakauppoja, jotka ovat auki 24 h. Eli lasten nukuttamisen jälkeen voi hoitaa ruokahuoltoa. Sitä vastoin käyttämämme vakuutusyhtiön korvauspalvelun internetsivut menevät joka ilta kiinni jo 23.00. En ymmärrä koska ehdimme hakea korvaukset lastenlääkäreissä käynneistä, joita pojillamme on koko ajan ja paljon.

Kaikki ongelmat tuntuvat kuitenkin täysin olemattomilta silloin kun esikoiseni tulee syliin ja kysyy minulta: ”Isi, oletko Sinä minun kaverini?”

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja


Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.


Herra 47 25.05.2012 12:13

25.05.2012 12:13


Apteekkiasiaa Turussa 16.05.2012 10:29

16.05.2012 10:29


Onnistuneet Apteekkaripäivät 03.05.2012 11:17

03.05.2012 11:17


Apteekkaripäivillä tapaamme uuden Medifonin 20.04.2012 11:25

20.04.2012 11:25


Apteekkiasiaa eduskunnassa 13.04.2012 09:52

13.04.2012 09:52


Rahapelejä ja lääkkeitä turvallisesti 30.03.2012 09:44

30.03.2012 09:44


Apteekkiasiaa Brysselissä 22.03.2012 18:13

22.03.2012 18:13


Sairasta lomaa 08.03.2012 21:16

08.03.2012 21:16


Nainen ja mies 17.02.2012 08:47

17.02.2012 08:47


Kaksi vuotta 10.02.2012 09:00

10.02.2012 09:00



Itsehoitolääkkeet apteekista
22.11.2014 12:12

22.11.2014 12:12


Tervetuloa uudistuville sivuille
11.11.2014 15:35

11.11.2014 15:35


Hyvä vuosi alkoi
10.01.2014 08:48

10.01.2014 08:48


Apteekkiasiaa Kouvolassa
14.10.2013 09:21

14.10.2013 09:21


Mitä opin tämän vuoden FIP:ssä?
06.09.2013 11:09

06.09.2013 11:09


Helppoja päätöksiä
30.08.2013 11:17

30.08.2013 11:17


Vastuullista pelaamista
16.08.2013 08:44

16.08.2013 08:44


Apteekkiasiaa Roomassa
28.06.2013 12:41

28.06.2013 12:41


Tahdon tavata omistajan
23.05.2013 17:41

23.05.2013 17:41


Apteekkaripäivillä tavataan
19.04.2013 08:43

19.04.2013 08:43