Medifon on varautunut kysyntäpiikkiin isolla tilauksella. Muut seuraavat, mihin tavaran... Lue lisää »

Tuberkuloosin hoitoon kehitetään tekniikkaa, jossa koko lääkekuuri voitaisiin antaa yhd... Lue lisää »

Tampereella kehitetty rokote esti enterovirusten aiheuttaman diabeteksen geneettisesti ... Lue lisää »

Maskien kysyntä on kasvanut kovaa vauhtia jo heinäkuun lopulta lähtien. Toistaiseksi sa... Lue lisää »

Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, millaisia muutoksia nopeat masennushoidot ai... Lue lisää »

Jo joutui armas aika

30.06.2011 08:46

PITKÄN, PIMEÄN ja työntäyteisen talven jälkeen on taas valon aika. Vuoden ympäri kintereitä näykkivä kiire väistyy hetkeksi ja koko valtakunta hiljenee lomailemaan.

Ainakin melkein. Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa läpi kesän lääkepolitiikka-asiakirjan seurantaryhmän työskentelyä, liiton omat työryhmät viimeistelevät asiakirjoja elokuun seminaareihin ja mikä tärkeintä, apteekit palvelevat asiakkaita täydellä teholla vuodenajoista riippumatta, koko maassa.

Kun kauppojen aukioloaikoja vapautettiin, oletettiin sen heijastuvan kauppojen ja muidenkin palvelujen saatavuuteen. Nyt, kun lähtöoletuksena on se, että kauppa on aina auki, tulee usein pettymyksiä. Tuntuu melkein siltä, että palvelu on huonontunut, kun sitä ei olekaan saatavilla joka hetki.

Jotain samaa voi liittyä keskusteluun apteekkien aukioloajoista. Ne ovat kuitenkin aina olleet paljon pidemmät kuin kaupoissa yleensä, ja hiljattain tehdyn selvityksen mukaan viime vuosina jopa pidentyneet entisestään. Lomamatkailijat voivat siis olla huoleti – apteekit eivät lyö lappua luukulle loman ajaksi. Jos kylillä ylipäänsä on palveluja jäljellä, löytyy sieltä myös apteekki. 

On mukavaa lähteä lomalle, kun tietää asioiden etenevän suotuisasti. Sähköinen lääkemääräys on niistä yksi. Se odottaa käyttövalmiina jo yli 100 apteekissa, ja uusia apteekkeja tulee toiminnan piiriin joka päivä. Ensi vuonna tähän aikaan, kun eResepti kattaa koko valtakunnan, löytyvät myös lomalaisten reseptit kaikista apteekeista koko maassa. Melkoisen hyvää palvelua, sanoisin.

Työpöydälle loman ajaksi hautumaan jäävät asiat tietävät kiireistä syksyä. Myös uusia haasteita on luvassa, kun apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän ehdotuksia aletaan viedä eteenpäin. Nyt on kuitenkin aika pysähtyä hetkeksi nauttimaan Suomen suvesta. Lämmintä ja leppoisaa kesää kaikille, niin lomalaisille kuin työssä ahertaville!

Sirpa Peura

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.


Apteekkien rooli itsehoidossa kasvaa
02.06.2016 13:26 EIJA KARI

02.06.2016 13:26 EIJA KARI


Digitalisaatio täydentää asiakaskokemusta
07.04.2016 10:40 VESA KUJALA

07.04.2016 10:40 VESA KUJALA


Maksutta ja aikaa varaamatta
04.02.2016 09:00 MERJA HIRVONEN

04.02.2016 09:00 MERJA HIRVONEN


Tuulet kääntyvät sääntelyn puolelle
18.12.2015 13:09 MARJA RITALA

18.12.2015 13:09 MARJA RITALA


Huonosti toteutettu hoito käy kalliiksi
29.10.2015 09:42 VESA KUJALA

29.10.2015 09:42 VESA KUJALA


Hyvä pohja kehittämiselle
03.09.2015 08:10 ERKKI KOSTIAINEN

03.09.2015 08:10 ERKKI KOSTIAINEN


Apteekit ovat vahvasti digiajassa
04.06.2015 08:34 MERJA HIRVONEN

04.06.2015 08:34 MERJA HIRVONEN


Kiitos ja näkemiin!
09.04.2015 08:16 SIRPA PEURA

09.04.2015 08:16 SIRPA PEURA


Sähköisen reseptin voittokulku
05.02.2015 09:00 MARJA RITALA

05.02.2015 09:00 MARJA RITALA


Pidetään lääkkeet apteekissa
18.12.2014 09:11

18.12.2014 09:11