Liisa Hurme on tehnyt pitkän uran Orionin palveluksessa useissa eri johtotehtävissä. Kuva: Atelier Nyblin
Artikkeli

Vankka kokemus tukee johtajaa

10.10.2022 | 09:11

Teksti : Ulla Ora

Orionin tulevan toimitusjohtajan mukaan Suomen huoltovarmuus on Orionin käsissä.

Biokemian tohtori Liisa Hurme on nimitetty Orionin toimitusjohtajaksi marraskuun alusta alkaen. Hän on tehnyt vuodesta 1999 alkaen pitkän uran Orionin palveluksessa lukuisissa eri johtotehtävissä. 

Kuluneena vuonna Orion on monien muiden yhtiöiden tavoin ollut muutosten edessä. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa Orion on Hurmeen mukaan minimoinut yhteistyön Venäjän kanssa. 

– Olemme lopettaneet Venäjällä lähes kaiken toiminnan. Toimitamme maahan vain potilaille erittäin kriittisiä lääkkeitä. Lääkkeet eivät kuulu kansainvälisten sanktioiden piiriin, Hurme sanoo. 

Inflaatio ja tuotannon keskittyminen haastavat lääketeollisuutta

Sodan ohella pitkään jatkunut koronapandemia on herättänyt huolta lääketeollisuudessa. 

Hurmeen mukaan läntisen maailman lääketuotanto on täysin riippuvainen Aasiasta, etenkin Intiasta. Rinnakkaislääkkeistä 40 prosenttia valmistetaan Intiassa. 

Myös Kiina on avainasemassa, koska 80 prosenttia vaikuttavista aineista tulee sieltä. Kuluneena vuonna Kiina on sulkenut tehtaitaan niin olympialaisten kuin koronatartuntojen vuoksi. 

Hurme pitääkin tuotannon keskittymistä ja kasvavaa inflaatiota lääketeollisuuden suurimpina haasteina. 

– Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet 5–10 prosenttia inflaation vuoksi alkuvuoden aikana.  

Hurme ennustaa, että lääkkeiden saatavuudesta voi tulla haaste pitkällä tähtäimellä. Kilpailu ja toimijat saattavat vähentyä Suomen markkinoilla.  

– Lääkkeiden valmistaminen tulee niin kalliiksi, ettei niitä kannata tuoda pienelle markkina-alueelle. 

Hurme korostaa Orionin merkitystä koko maan lääketuotannossa. 

– Suomen koko huoltovarmuus on Orionin käsissä. Joka kolmas lääkepaketti on lähtöisin yrityksestämme, sanoo Hurme.  

Kivunhoidossa tarve uusille lääkkeille

Lähivuosina Orionin kasvuodotukset ovat korkealla. Tavoitteena on nostaa konsernin liikevaihto 1,5 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. 

– Tuotekehityksen tilanne on valoisa, ja meillä on meneillään useita uusia kasvuhankkeita.  

Orionilta on tullut markkinoille muun muassa uusi eturauhassyövän hoitoon kehitetty lääke. Samaan sairauteen on kehitteillä toinenkin uusi lääke. 

Lisäksi yrityksessä kehitetään uusia kivun hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Tutkimusvaiheessa on useita molekyylejä. 

Hurmeen mukaan kivun hoidossa on suuri tarve uusille lääkkeille.  

– Uusia lääkkeitä voidaan käyttää sekä krooniseen että akuuttiin kipuun. Tällä hetkellä kivun hoitoon on käytettävissä joko tulehduskipulääkkeitä tai opioideja. Uudet kipulääkkeet toimisivat näiden kahden välimaastossa. 

Lääkehuolto turvattava kaikille

Hurme sanoo olevansa erittäin motivoitunut edessä olevasta tehtävästä Orionin toimitusjohtajana.  

– Pystyn hyödyntämään uudessa tehtävässäni sen monipuolisen kokemuksen, jota minulle on eri tehtävissä Orionissa kertynyt.  

Johtajana Hurme pitää vahvuuksinaan avoimuutta, läpinäkyvyyttä, innostavuutta, mutta myös tiukkuutta. 

– Vien yritystä eteenpäin potilaiden parhaaksi, Hurme lupaa. 

Hänen on tarkoitus tehdä myös nykyistä läheisempää yhteistyötä apteekkien kanssa.  

– Suomessa tarvitaan sekä lähiapteekkeja että verkkoapteekkeja. Lääkehuolto on niin tärkeä asia, että se täytyy turvata kaikille.

Liisa Hurme

  • Syntynyt 13.5.1967 
  • Väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta biokemian laitokselta vuonna 1996 
  • Ura Orioinissa: Orionin operatiivisten toimintojen johtaja 2019–, Fermion Oy:n hallituksen puheenjohtaja 2014–, Erityistuotteiden johtaja 2014–2018. Alkuperäislääkkeiden johtaja 2008–2013, Liiketoimintajohtaja, Urologia ja Onkologia2005–2007 
  • Aiempi ura: Senior Research Associate, Pharmacia & Upjohn, Diagnostics (Ruotsi),ELIAS GmbH (Saksa) jaInstitute Pasteur (Ranska) 1995–1999 
  • Luottamustoimet: Hallituksen jäsen PharmaService Oy 2014–2016 ja Suomen Bioteollisuus ry FIB 2010–2016, jäsen European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations (EFPIA), Economic & Social Policy Committee 2010–2015, Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) terveydenhuoltosektorin toimikunta 2014–2015