Kuva: iStock (Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.)
Artikkeli

Vaivat kuriin lääkityksen tarkistuksella

28.11.2022 | 11:41

Teksti : Laura Aho

Pienillä lääkitysmuutoksilla saatiin helpotettua diabeetikon elämänlaatua. Jatkotutkimuksissa löytyi syy myös alaraajan turvotukseen. 

Tein lääkehoidon arvioinnin 68-vuotiaalle naiselle, joka oli sairastanut tyypin I diabetesta 11-vuotiaasta asti. Muita perussairauksia olivat astma, krooninen sepelvaltimotauti ja siihen liittyvä rasva-aineenvaihdunnan häiriö sekä kymmenen vuotta sitten diagnosoitu diabeettinen neuropatia. Lisäksi naisella oli todettu kohtalainen munuaisten vajaatoiminta.  

Ongelma

Haastattelussa nainen valitteli lievää ummetusta, josta aiheutui peräpukamia. Lisäksi hän kärsi ajoittaisesta suun kuivumisesta, huimauksesta ja pahoinvoinnista. Ongelmia tuotti myös jatkuvasti uusiutuvat jalkapohjien kovettumat ja haavaumat. Nainen oli pannut merkille, että erityisesti vasen jalka oli usein turvoksissa. Keskustelussa kävi ilmi, että vasemman raajan verenvirtaus oli todettu heikommaksi oikeaan verrattuna.  

Nainen tupakoi, mutta oli jo muutaman vuoden ajan vähentänyt päivittäin polttamiensa savukkeiden määrää. Hän tiedosti tupakan terveysriskit, mutta ei kokenut olevansa vielä valmis aloittamaan varsinaista vieroitushoitoa. 

Ratkaisu

Suun kuivuus, ummetus, huimaus ja pahoinvointi viittasivat amitriptyliinin haittavaikutuksiin. Koska naisella ei kuitenkaan enää ollut neuropaattisia kipuja, ehdotin amitriptyliinin annoksen asteittaista laskua.  

Ummetuksen hoitoon ehdotin makrogolivalmisteen aloittamista ja peräpukamien oireillessa naista ohjeistettiin käyttämään rektaalivoidetta kuureittain.  

Lääkitykseen lisättiin asetyylisalisyylihappo, sillä sen käyttö on aiheellista kroonisen sepelvaltimotaudin kohdalla. 

Kerroin naiselle myös tupakoinnin lopettamisen tukivaihtoehdoista kuten varenikliinilääkityksestä. 

Seuranta

Nainen yritti pienentää amitriptyliinin annosta, mutta alkoi kärsiä häiritsevästä kutinasta annoksen laskettua 10 milligrammaan vuorokaudessa. Isompi annos otettiin uudelleen käyttöön, mutta lääkettä ei enää annosteltu joka ilta. Huimaus, ummetus ja peräpukamavaivat helpottuivat tämän jälkeen. 

Naisella todettiin myöhemmin ruusu vasemmassa jalassa, minkä aiheuttajaksi epäiltiin pitkäaikaiseen päkiähaavaan päässyttä bakteeria. Tapahtuneen jälkeen alaraajat tutkittiin aiempaa tarkemmin ja naisella todettiin alaraajan valtimon tukkeuma, joka hoidettiin pallolaajennuksella. Operaatiosta oli paljon hyötyä, sillä sen jälkeen jalan turvotus vähentyi ja haavojen paraneminen nopeutui huomattavasti.  

Nainen on vähentänyt tupakointia entisestään, ja hän on saanut reseptin varenikliinilääkkeelle, mikä toivottavasti madaltaa kynnystä aloittaa varsinainen tupakasta vieroittautuminen lähitulevaisuudessa. 

LÄÄKE ENNEN ARVIOTA MUUTOS
Triptyl, amitriptyliini 25 mg  1 x 1  Annoslasku: 1 x 1 tarvittaessa 
Asetyylisalisyylihappo 100 mg  -- Aloitus: 1 x 1 
Makrogoli 4000 -- Aloitus: 1–2 annosta/vrk tarvittaessa 
Scheriproct Neo, prednosoloni/sinkokaiiini 1,9/5 mg/g  -- Aloitus: 1-2 kertaa/vrk tarvittaessa kuurina
Champix, varenikliini 0,5/1 mg -- Ehdotettu aloitusta 
Etsetimibi 10 g  1 x 1  Ei muutosta
Simvastatiini 40 mg  1 x 1  Ei muutosta
Bisoprololi 2,5 mg  1 x 1  Ei muutosta
Losartaani 100 mg  1 x 1  Ei muutosta
Flutiform, flutikasoni/formoteroli 125/5 µg/dos    Ei muutosta

Arvion teki Laura Aho, joka on LHA-erityispätevyyden suorittanut farmaseutti Kuusamon I apteekista.