Ville Arvola aloitti Pelkosenniemen apteekin apteekkarina helmikuussa 2022. Kuvat: Kanerva Jääskeläinen
Artikkeli

Pelkosenniemellä apteekin menestys mitataan marjaindeksillä

21.12.2022 | 08:21

Teksti : Hanna Hyvärinen

Pelkosenniemen apteekin apteekkari Ville Arvola on valmis ajamaan pitkiäkin matkoja, jotta tarvitsijat saavat lääkkeensä. Vastineeksi hänelle on paljastettu paikalliset marja-apajat. 

Virallisesti apteekki aukeaa vasta tunnin kuluttua, mutta tietäjät tietävät, että ovet ovat todennäköisesti jo auki. Apteekkari Ville Arvola on saapunut aamuvarhaisella työpaikalleen Apteekkari-lehden haastatteluun, ja periaatteisiin kuuluu, että kun kerran ollaan paikalla, ovet pidetään auki. 

– Se helpottaa ihmisten arkea, kun apteekissa voi pistäytyä heti aamulla ennen töihin menoa, Arvola sanoo. 

Pelkosenniemi on noin 900 asukkaan kunta Lapissa, Kemijärven ja Sodankylän välissä. Noin 40 kilometriä koilliseen sijaitsee puolestaan 1 000 asukkaan Savukoski, joka on pinta-alaltaan Suomen kuudenneksi suurin kunta. 

Arvola on vastannut kuntien apteekeista vähän vajaan vuoden. Siinä ajassa on käynyt selväksi, että lähiapteekki on alueen asukkaille – ja kauempanakin asuvilla – tärkeä.

Ville Arvola pystyttää infokylttiä apteekin edustalla.
Ville Arvola avaa apteekin ovet usein ennen varsinaista avautumisaikaa, jotta paikalliset asukkaat voivat hoitaa apteekkiasiansa ennen oman työpäivänsä alkua.

Lapin pitkät välimatkat tiedetään Etelä-Suomessa saakka. Ville Arvolalle ne ovat arkipäivää, ja tarkoittavat sitä, että työajoissa joustetaan, jotta ihmiset eivät jäisi pulaan. Esimerkistä käy haastattelua edeltänyt viikonloppu, jonka ensimmäinen ruljanssi käynnistyi keskiviikkoiltana. 

– Tuli viestiä tutulta, että Rovaniemellä ei ole tiettyä lääkettä, ja seuraavaksi lähimpänä sitä löytyy Pelkosenniemeltä. Minulla sattui olemaan muutenkin Rovaniemellä käyntiä, joten toimitin lääkkeen samalla, ettei asiakkaan tarvinnut tehdä 270 kilometrin ylimääräistä ajoa. 

Lauantaiaamuna Arvola puolestaan oli pistäytymässä työpaikallaan, kun huomasi, että sinne oli edellisenä iltana yritetty soittaa. 

– Minä tietysti soitin takaisin. Ulkopaikkakuntalainen asiakas kyseli tiettyä silmätippaa, jota ei kuitenkaan sillä hetkellä ollut varastossa eikä tukkuliikkeessä. Lupasin palata asiaan heti, kun sitä taas olisi saatavilla. 

Sunnuntaiaamuna Arvola oli juuri ehtinyt syödä aamupalan, kun puhelin soi. Lähialueelle tulleilta lomalaisilta oli jäänyt tärkeä lääke matkasta. 

– Kerroin, että olen tunnin päästä Pelkosenniemen apteekissa ja kehotin heitä tulemaan sinne. Muutoin he olisivat joutuneet lähtemään Rovaniemelle. Nyt sentään säästyivät siltä reissulta – näillä bensanhinnoilla. 

Arvolalle itselleen välimatkat ovat suhteellinen käsite. 

– Jonkun mielestä se on ehkä pitkä matka, kun seuraavaksi lähin apteekki sijaitsee 50 kilometrin päässä. Täältä katsoen se ei ole matka eikä mikään. 

Paitsi viime kesänä ehkä oli, kun Savukoskella bensa-aseman edellinen omistaja lopetti ja jatkajaa ei heti ollutkaan. Asema oli pari viikkoa kiinni. 

– Sen verran täällä on noita etäisyyksiä, että välillä olisi ihan suotavaa saada tankkiin täydennystä. 

Pelkosenniemen apteekki ja Savukosken sivuapteekki 

  • Pelkosenniemen apteekki on perustettu huhtikuussa 1928. 
  • Savukosken sivuapteekki on avattu tammikuussa 1989. 
  • Apteekit ovat avoinna arkisin kello 9.00–16.30 
  • Pelkosenniemen apteekkia pyörittävät apteekkari Ville Arvola ja hänen puolisonsa. Savukoskella työskentelee farmaseutti ja tekninen työntekijä. 
  • Pelkosenniemellä lähin terveysasema sijaitsee samalla kylällä, 2 kilometrin päässä apteekista. 
  • Lähin kilpaileva apteekki sijaitsee noin 50 kilometrin päässä, Kemijärvellä. 

 

Apteekkarina Pelkosenniemellä 

  • Ville Arvola aloitti apteekkarina Pelkosenniemellä ja Savukoskella helmikuussa 2022. 
  • Pelkosenniemen apteekki palvelee sekä paikallisia asukkaita että mökkiläisiä ja turisteja. 
  • Apteekki on mukana myös paikallisen terveyskeskuksen lääkehuollossa. 

Arvola on kotoisin Kemijärveltä, joten Lappi on hänen kotikenttänsä. Ennen Pelkosenniemeä hän työskentelikin pitkään synnyinkaupungissaan. 

– Yritin myös etelänvalloitusta Posiolla, mutta ei se sitten onnistunut. Piti päästä takaisin pohjoiseen. 

Arvola pyörittää Pelkosenniemen apteekkia yhdessä puolisonsa kanssa. Savukosken sivuapteekin arjesta puolestaan vastaavat farmaseutti ja tekninen työntekijä. 

Työvoiman saaminen pohjoisille pikkupaikkakunnille on haastavaa. 

– Kun aloitin täällä apteekkarina, hain farmaseuttia. Sain kiitosta hienosta ja hyvästä ilmoituksesta, mutta en yhtään hakemusta. Edes vapaat viikonloput eivät houkutelleet. 

Niinpä apteekkari itse venyy tarvittaessa. 

Ville Arvola täyttää apteekin hyllyjä.
Apteekin valikoimissa huomioon täytyy ottaa paikallisen väestön lisäksi matkailijoiden tarpeet.

Palvelussa ja valikoimissa huomioon täytyy ottaa paikallisen väestön lisäksi matkailijoiden tarpeet. Koska sesongit ja tarpeet vaihtelevat, hyllyssä ei aina ole heti juuri sitä, mitä tarvitaan. Silloin voidaan kääntyä jopa kilpailijoiden puoleen.

– Vähän aikaa sitten tuli Sallan apteekista pyyntö, että voisivatko he saada lääkettä, jota oli meillä Savukoskella. Periaatteessa tarvitsimme lääkettä itsekin, mutta päätimme kuitenkin lainata, sillä hyvä tulee yleensä aina takaisin.

Ja tulikin vielä samana päivänä.

– Pelkosenniemelle tuli asiakas, joka tarvitsi lääkettä, jota oli saatavana Sallasta. Niinpä teimme sellaisen kuvion, että Sallan apteekin työntekijä kävi lainaamassa tarvitsemansa lääkkeen Savukoskelta ja toi sinne samalla sen lääkkeen, jota minä tarvitsin Pelkosenniemellä. Minä hain sen Savukoskelta ja sain sen asiakkaalle Pelkosenniemelle vielä samana iltana.

Moinen neuvokkuus ei ole jäänyt alueen asukkailta huomaamatta. Arvolan mukaan apteekin tekemää työtä arvostetaan ja myös hän kokee uudehkona apteekkarina saaneensa hyvän vastaanoton.

– Uuden apteekkarin vastaanottoa on täälläpäin paras kuvata marjaindeksillä. Olen nyt ollut täällä vajaan vuoden, ja minulle on jo kerrottu parhaat puolukka-, mustikka- ja hillapaikat. Lisäksi on pyydetty pihaan poimimaan vadelmia ja tarjottu mustaviinimarjoja. Sanoisin, että jotain on tehty oikein.