Rouvan luokse tehtiin kotikäynti, kun omaiset olivat huolestuneet muun muassa tämän väsymyksestä. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva: iStock
Artikkeli

Lääkitys sai nukahtelemaan

13.04.2021 | 12:25

Teksti : Paula Timonen

Omaisia huolettivat iäkkään rouvan runsas lääkitys ja heikentynyt vointi. Rouva oli myös erittäin väsynyt ja saattoi torkahtaa kesken puuhastelun.

85-vuotiaalla rouvalla on diagnosoitu verenpainetauti, eteisvärinä ja verisuoniperäinen muistin heikkeneminen. Nivelrikko aiheuttaa kipuja, ja liikkuminen on hankalaa. Myös virtsankarkailua esiintyy.

Viimeaikaisia labratuloksia ei ole. Yli puoli vuotta vanhojen mittausten mukaan sokeriarvot ovat hieman koholla ja GFR-arvo 84 ml/min, mikä viittaa lievään munuaisten vajaatoimintaan.

Rouva asuu omakotitalossa miehensä kanssa. Aikuiset lapset tukevat kotona pärjäämistä.

Lääkkeet toimitetaan koneellisen annosjakelupalvelun kautta, ja hoitajan kotikäynnit on järjestetty kunnan toimesta. Muuta koti- ja asiointiapua hankitaan yksityisesti viikoittain.

Ongelma

Rouvan omainen otti yhteyttä, sillä häntä huolettivat rouvan runsas lääkitys ja heikentynyt vointi. Tein kotikäynnin rouvan luokse. Arviointikeskusteluun osallistuivat myös rouvan puoliso ja heidän aikuiset lapsensa.

Haastattelussa selvisi, että rouva oli erittäin väsynyt ja nukkui jopa parin tunnin päiväunia. Hän saattoi torkahtaa kesken puuhien. Omaiset olivat pohtineet käsinojallisen tuolin hankkimista tyypillisen kulkureitin varteen, jottei rouva tipahda tuolilta istahdettuaan ja nukahdettuaan siihen kesken siirtymisen huoneesta toiseen.

Kipuihin määrätyn gabapentiinin annosta toivottiin laskettavan.

Ongelmia aiheutti myös kuiva suu, jota hoidettiin runsaalla kostutusgeelin käytöllä. Lisäksi vatsa oli usein löysällä, ja ripulilääkettä käytettiin tiuhaan erityisesti kodin ulkopuolella käydessä.

Rintakipuihin määrätyn isosorbididinitraatti-suihkeen käytön rouva koki erityisen hankalaksi.

Lääkkeiden ottoaikoja vuorokaudessa oli yhteensä viisi. Huomasin myös, että yksityisen lääkärin virtsankarkailuun määräämä mirabegroni-lääke ei ollut mukana koneellisessa annosjakelussa ja sillä oli yhteisvaikutus beetasalpaaja metoprololin kanssa. Yhteisvaikutus oli kuitenkin huomioitu metoprololin annoksessa.

Ratkaisu

Epäilin pääsyyksi rouvan väsymykseen gabapentiinilääkitystä, ja lääkäri päätyi pienentämään sen annostusta. Kivunlievityksen tehostamiseksi ehdotin parasetamolin annosnostoa.

Huomautin myös, että käytössä oleva nesteenpoistolääke voi altistaa inkontinenssille ja kehotin harkitsemaan jatkuvaan käyttöön yleensä sopimattoman vatsansuojalääke pantopratsolin lopettamista. Lääkäri jäi harkitsemaan muutosehdotuksia.

Suuta kostuttavan geelin sisältämät ksylitoli ja sorbitoli aiheuttivat luultavasti löysävatsaisuutta, mikä johti säännölliseen ripulilääke loperamidin käyttöön. Kehotin vähentämään molempien valmisteiden käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Kuivan suun vaihtoehtoiseksi hoidoksi ehdotin ruokaöljyä.

Vaikeakäyttöinen isosorbididinitraatti-suihke vaihdettiin glyseryylitrinitraatti-tabletteihin.

Ehdotin myös mirabegroni-tablettien siirtämistä koneelliseen annosjakeluun ja lääkkeenottoaikojen järkeistämistä.

Seuranta

Rouva, hänen puolisonsa ja lapsensa vaikuttivat tyytyväisiltä arviointiin ja motivoituneilta huolehtimaan lääkehoidosta jatkossakin. Myös hoitava lääkäri suhtautui lääkehoidon ongelmien ratkaisemiseen positiivisesti ja tapasi rouvan pian arvioinnin jälkeen.

Minulle jäi luottavainen mieli, että lääkitysmuutokset onnistuvat ja perhe sai tarvitsemaansa tukea.

SÄÄNNÖLLISESTI ANNOS ENNEN ARVIOTA MUUTOS
Neurontin 600 mg, gabapentiini 1 x 3 klo 8, 12, 20 Annoslasku
Somac 20 mg, pantopratsoli 1 x 1 klo 8 Selvitellään tarvetta, harkitaan lopettamista
Panadol Forte, 1 g tabl, parasetamoli 1 x 2 klo 8, 14 Harkitaan annoksen suurentamista ja annosteluaikojen järkeistystä klo 8, 14, 20
Pradaxa 110 mg, dabigatraani 1 x 2 klo 8, 19 Harkitaan annosteluaikojen järkeistystä klo 8, 20
Atobir 40 mg, atorvastatiini 1 x 1 klo 19 Harkitaan annosteluaikojen järkeistystä klo 20
 
Felodipin Ratiopharmn 2,5 mg, felodipiini 1 x 1 klo 19 Harkitaan annosteluaikojen järkeistystä klo 20
Betmiga 50 mg depottabl, mirabegroni 1 x 1 klo 8 Selvitellään tarvetta, harkitaan annosjakelua
Oftagel 2,5 mg/g silmägeeli, karbomeeri 1 x 2 Annosta saa lisätä
Amitrid Mite 2,5/25 mg, amiloridi, hydroklooritiatsidi 1 x 1 klo 8 Harkitaan lopettamista
Metohexal 23,75 mg, metoprololi 1/2 x 1 Ei muutosta
Minisun 20 µg, kolekalsiferoli 1 x 1 Ei muutosta
FML liquifilm 1 mg/ml silmätipat, fluorometoloni 1 x 1 kuuri Ei muutosta
OFTAN C-C 2/5 mg/ml silmätipat, kloramfenikoli, hydrokortisoni 1 x 3 kuuri Ei muutosta
TARVITTAESSA    
Dinit 1,25 mg/annos sumute, isosorbididinitraatti Tarvittaessa Vaihdetaan Nitroglycerin Orion 0,5 mg resoribl 
Lopex 2 mg, loperamidi 1 x 1-2 Ei muutosta
Biotene suugeeli Usein Ei muutosta
Buranagel 50 mg/g, ibuprofeeni Tarvittaessa Ei muutosta

 

Lääkitys kuntoon -palstalla esitellään todellisia lääkehoidon kokonaisarviointeja. Tämänkertaisen arvion teki proviisori Paula Timonen Pro dosis Oy:stä. Moniammatillisessa lääkehoidon arviointipalvelussa (LHA ja LHKA) ratkotaan erilaisia lääkehoitoon liittyviä ongelmia ja varmistetaan, että asiakkaan lääkitys on tarkoituksenmukainen. Aloitteen arviointiin voi tehdä potilas itse tai omainen, hoitaja, lääkäri, farmaseutti tai proviisori. Arvioinnin tekee erityiskoulutettu farmasian ammattilainen. Päätökset mahdollisista lääkitysmuutoksista tekee aina lääkäri.