Haastattelussa rouva kuvaili vointiaan kohtalaiseksi, mutta kertoi, että jalkakipuja, pääsärkyä ja huimausta esiintyi usein. Hän oli myös kaatunut kotonaan ja kärsi nukahtamisvaikeuksista. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva: iStock
Artikkeli

Huimaus helpottui annosmuutoksella

18.10.2021 | 10:39

Teksti : Maija Pirttijärvi

Lääkitys kuntoon: 85-vuotias rouva kärsi jalkakivuista, päänsärystä, huimauksesta ja nukahtamisvaikeuksista.

85-vuotiaalla rouvalla on diagnosoitu kakkostyypin diabetes, sepelvaltimotauti, verenpainetauti, rytmihäiriöitä (tahdistin), sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöitä. LIsäksi hänellä on keskivaikea munuaisten vajaatoiminta.

Roiva asuu yksin kotona, ja ulkoilee sekä itsenäisesti että tyttären avustuksella. Tytär auttaa myös arjen askareissa. 

Kotona tehdyssä haastattelussa rouva kuvaili vointiaan kohtalaiseksi, mutta kertoi, että jalkakipuja, pääsärkyä ja huimausta esiintyi usein. Hän oli myös kaatunut kotonaan ja kärsi nukahtamisvaikeuksista.  

Ratkaisu 

Riski ortostatismiin eli ylös nousemiseen liittyvään äkilliseen verenpaineen laskuun kohoaa nitraattien ja mirtatsapiinin käytön myötä. Koska naisella oli esiintynyt huimausta, suosittelin sekä säännöllisesti käytettävän isosorbidimononitraatin että rintakivun kohtauslääkkeenä käytettävän glyseryylitrinitraatin annostarkistusta. Varsinkin isosorbidimononitraatin annostus vaikutti suurelta.

Univaikeuksiin määrätyn mirtatsapiinin annostelu oli epäselvää. Rouva käytti melko isoa annosta ja otti lääkettä satunnaisesti. Unettomuuden hoitoon riittää pieni annos, joten toivoin lääkärin tarkistavan annoksen ja käytön säännöllisyyden.

Rouva oli ottanut kipuihin parasetamolia lähinnä iltaisin. Suosittelin kokeilemaan säännöllistä käyttöä annoksella yksi gramma kolmesti vuorokaudessa ja seuraamaan, helpottavatko kivut tällöin paremmin.

Huomasin lääkityksessä myös yhden kliinisesti merkittävän yhteisvaikutuksen. Kalsiumsalpaaja diltiatseemin ja beetasalpaaja bisoprololin samanaikainen käyttö voi johtaa eteis-kammiokatkokseen, bradykardiaan eli sydämen harvalyöntisyyteen ja verenpaineen alenemiseen. Lääkkeiden yhteiskäyttöä suositellaan vältettävän.

Diltiatseemi voi myös nostaa kolesterolilääke simvastatiinin pitoisuutta plasmassa. Simvastatiinin valmisteyhteenvedossa mainitaan, että yhteiskäytössä ei tulisi ylittää 20 milligramman vuorokausiannosta.

Pyysin lääkäriä arvioimaan, onko simvastatiinin annosta tarpeen laskea.

Diltiatseemi voi myös hieman nostaa sydämen vajaatoiminnan hoitoon käytettävän digoksiinin pitoisuutta. Myös munuaisten vajaatoiminta vaikuttaa digoksiinin pitoisuuksiin pidentämällä sen eliminaation puoliintumisaikaa 30–40 tunnista jopa 3–5 vuorokauteen. Suosittelin digoksiinin pitoisuusmittausta.

Seuranta 

Isosorbidimononitraatin annosta vähennettiin tilannetta seuraten. Rintakipukohtaukset eivät lisääntyneet ja rouva kertoi huimauksenkin vähentyneen. Myös kivut olivat helpottuneet parasetamolin säännöllisen käytön myötä.

Mirtatsapiinin annosta pienennettiin ja lääke sovittiin otettavaksi säännöllisesti. Lääkäri määräsi digoksiinin pitoisuusmittaukset ja niiden perusteella lääkkeen annosta pienennettiin. Simvastatiinin annosta laskettiin suositusten mukaisesti.  

Diltiatseemin ja bisoprololin yhteiskäyttöä päätettiin jatkaa ja riskeihin kiinnittää huomiota. 

SÄÄNNÖLLISESTI ANNOS ENNEN ARVIOTA MUUTOS
Ormox 10 mg, isosorbidimononitraatti 2 x 2 Annoslasku 1 x 2
Lipcut 40 mg, simvastatiini  1 x 1 Annoslasku 20 mg x 1
Digoxin 0.125 mg, digoksiini  1 x 1 Annoslasku 0,0625 mg x 1
Galvus 50 mg, vildagliptiini 1 x 1 ei muutosta
Marevan 5 mg, varfariini erillisen ohjeen mukaan ei muutosta
Furesis 40 mg, furosemidi 1½ x 1 ei muutosta
Bisoprolol 5 mg, bisoprololi 1 x 1 ei muutosta
Dilmin 120 mg, diltiatseemi 1 x 2 ei muutosta
Losatrix 25 mg, losartaani ½ x 2 ei muutosta
Kaleorid 1 g, kalium  1 x 1 ei muutosta
B12- vitamiini    1 mg 1 x 1 ei muutosta
D3-vitamiini 20 mikrog. 1 x 1 ei muutosta
Vi-Siblin, ispaghula 1 x 1 ei muutosta
TARVITTAESSA    
Mirtazapin 15 mg, mirtatsapiini 1 x 1 Annoslasku ¼ x 1 säännöllisesti
Panadol 1 g, parasetamoli 1 x 1-3  1 x 3 säännöllisesti 
Nitroglycerin 0,5 mg, glyseryylitrinitraatti      1 x 1 ei muutosta
Arthro kylmägeeli tarvittaessa ei muutosta

 

Palstalla esitellään todellisia lääkehoidon kokonaisarviointeja. Tämänkertaisen arvion teki farmaseutti Maija Pirttijärvi, Laatu Farma Oy.