Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva: iStock
Artikkeli

Hitaasti hyvä tuli

12.04.2022 | 12:55

Teksti : Sanna-Kaisa Tienhaara

Iäkkään rouvan pärjäämistä kotona tuettiin karsimalla kaatumisvaaraa lisäävää lääkitystä. Onnistuneet muutokset tehtiin rauhallisesti, lääke kerrallaan. 

81-vuotiaan naisen perussairauksina ovat osteoporoosi, epilepsia ja verenpainetauti. Lisäksi hänellä on diagnosoitu rintarangan krooninen kipu, paniikkihäiriö ja taipumus alhaisiin natriumarvoihin.

Laboratoriotesteissä kalium- ja natriumarvot ovat alarajoilla, GFR-arvo 82 ml/min viittaa lievään munuaisten vajaatoimintaan. 

Nainen asuu yksin kotona. Kotisairaanhoito hoitaa lääkeasiat ja auttaa arjen askareissa. Rouvalla on käytössä annosjakelu. 

Ongelma

Haastattelussa rouva kertoi tuntevansa olonsa yksinäiseksi puolison kuoleman jälkeen, myös ahdistuneisuus on lisääntynyt. Hän oli tovi sitten kaatunut suihkussa, jonka jälkeen kotisairaanhoito on ollut apuna pesupäivinä.

Rouvalla oli hyvin vahva riippuvuus rauhoittavaan alpratsolaamiin ja nukahtamislääke tsolpideemiin. Hän kertoi, että kyseisiä lääkkeitä oli aiemmin yritetty lopettaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kotisairaanhoitaja vahvisti, että viimeisimmän purkuohjelman aikana rouvan ahdistus oli lisääntynyt silmin nähden.

Rouvaa vaivasivat tällä hetkellä myös rintarangan kivut, joiden takia hän oli viime aikoina soittanut useasti hätäkeskukseen.

Ratkaisu 

Suuresta lääkemäärästä huolimatta lääkityksessä ei löytynyt vakavia lääkkeiden välisiä yhteisvaikutuksia.

Rouvalla oli käytössä kuitenkin useita kaatumisvaaraa lisääviä lääkkeitä. Koska kaatumisvaaran minimointi on yksi tärkeimmistä kotona asumisen edellytyksistä, ehdotin huimausta ja sedaatiota aiheuttavan lääkityksen keventämistä, kuitenkin rouvan toiveita kuunnellen.

Ensimmäisenä pois jätettiin nukahtamislääke tsolpideemi. Sen tilalle unta tukemaan määrättiin mirtatsapiini. Rouva ymmärsi perustelut tähän lääkevaihtoon. Sen sijaan alpratsolaamin lopettamiseen hän ei ollut motivoitunut.

Rintarangan kipujen takia bubrenorphiinilaastarin annostusta oli tovi sitten nostettu, mutta annosnosto ei ollut auttanut kipuun. Viimeisen sairaalajakson aikana kivunlievitykseen oli lisätty oksikodoni annoksella 5 milligrammaa tarvittaessa.

Ehdotin bubrenorphiinilaastarin annoksen pienentämistä. Keskustelin rouvan ja geriatrin kanssa myös oksikodonin käytöstä ja sen haittavaikutuksista, huimauksesta ja sedaatiosta.

Ehdotin myös nesteenpoistolääke furosemidin annoslaskua, sillä se lisää kaatumisvaaraa verenpainetta laskevan vaikutuksen seurauksena. Rouvalla ei ollut esiintynyt turvotusta ja hän oli kovin pieni kokoinen. Furosemidin annoslaskun jälkeen myös kaliumin annosta voitiin laskea.

Koska rouvan rintakivut eivät johtuneet närästyksestä, ehdotin myös happosalpaaja pantopratsolin annostuksen pienentämistä. Pitkäaikaisessa käytössä se voi vähentää kalsiumin ja B12-vitamiinin imeytymistä. Potilaalla oli diagnosoitu osteoporoosi. 

Seuranta

Kotisairaanhoitajaa informoitiin toteutuneista lääkemuutoksista. Geriatri määräsi laboratoriokokeita ja laittoi lähetteen tarkempiin tutkimuksiin rintarangan kivun syyn selvittelyyn.

Rouva oli huojentunut, että lääkitysmuutokset toteutettiin maltillisesti eikä rauhoittavaan lääkitykseen puututtu ennen kuin nukahtamislääke tsolpideemi oli purettu pois.

Ehdotettu annoksen laskemista

SÄÄNNÖLLISESTI ANNOS ENNEN ARVIOTA ANNOS MUUTOKSEN JÄLKEEN
Kalisol 50 mg/ml, kalium  10 ml x 2 Annoslasku 10 ml x 1
Furesis 40 mg, furosemidi 1 x 1 Annoslasku 20 mg x 1
Stilnoct 10 mg, tsolpideemi ½ x 1  Lopetus
Mirtatsapiini 15 mg - Aloitus ½ x 1
Buprenorphine 20 migrog/h, buprenorfiini 1 x vko Ehdotettu annoksen laskemista
Buprenorphine 10 migrog/h, buprenorfiini 1 x vko Ehdotettu annoksen laskemista
Pantoprazol Orion 20 mg 1 x 2 Annoslasku 1 x 1
Xanor 0,5 mg, alpratsolaami 1+ ½ + 1 Ei muutosta
Briviact 50 mg, brivarasetaami 1 x 2 Ei muutosta
Atorvastatin 40 mg, atorvastatiini 1 x 1 Ei muutosta
Xarelto 20 mg, rivaroksabaani 1 x 1 Ei muutosta
Bisoprolol 2,5 mg, bisoprololi 1 x 1 Ei muutosta
Para-Tabs 1 g, parasetamoli 1 x 2 Ei muutosta
Calcichew D3 Forte  500 mg/10 µg, kalsium, kolekalsiferoli 1 x 1 Ei muutosta
Losatrix 50 mg, losartaani 1 x 2 Ei muutosta
Prolia 60 mg, denosumabi 1 x 1/6 kk Ei muutosta
TARVITTAESSA    
Nitroglycerin Orion 0,5 mg, glyseryylitrinitraatti 1 x 1 Ei muutosta
Primperan 10 mg, metoklopramidi 1 x  1-3 Ei muutosta
Desloratadin Orion 5 mg 1 x 1 Ei muutosta
Oxynorm 5 mg kapseli,oksikodini 1 x 1-4 Ei muutosta

 

Palstalla esitellään todellisia lääkehoidon kokonaisarviointeja. Tämänkertaisen arvion teki Sanna-Kaisa Tienhaara, proviisori, LHKA-erityispätevyys, Lapuan keskusapteekki.