Uutinen

Virtuaaliklinikka pian jokaiseen kotiin

04.04.2016 | 09:50

Teksti : INKERI HALONEN

Palveluiden käyttö alkaa ensimmäisissä kunnissa jo ensi vuoden lopulla ja koko maassa vuonna 2018.

Suomalaiset voivat lähivuosina tehdä sairauksien oirearvioita, arvioida palveluntarpeensa ja suorittaa terveystarkastuksensa verkossa virtuaalisella klinikalla.

Samalla itsetehdyt mittaukset ja muu itse tuotettu terveystieto alkavat kulkea rinnakkain ammattilaisten tuottaman tiedon kanssa ja ovat – potilaan niin salliessa – myös ammattilaisten hyödynnettävissä.

Näitä mahdollisuuksia rakennetaan parhaillaan Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) –hankkeessa.

Palveluiden käyttö alkaa ensimmäisissä kunnissa jo ensi vuoden lopulla ja koko maassa vuonna 2018.

Hankkeen vetäjänä toimii Espoon kaupunki. Mukana on lisäksi kolme sairaanhoitopiiriä ja kymmenen kaupunkia.

Palvelun arvellaan säästävän terveydenhuollon kustannuksia noin 90 miljoonaa euroa vuodessa.

Minunterveyteni.fi näyttää mallia

ODA-hanke perustuu Sitran yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa luomaan virtuaaliklinikka-konseptiin.

Siihen perustuvaa toimintamallia hyödynnetään muun maussa Hämeenlinnassa minunterveyteni.fi-palvelussa.

Minunterveyteni.fi on ollut käytössä runsaan vuoden ajan.

Palvelu on auki netissä kellon ympäri, ja hämeenlinnalaiset saavat sieltä yksilöityjä terveysneuvoja kysymyksiinsä ja tarvittaessa kehotuksen lähteä lääkäriin. Kaikki neuvot pohjautuvat kansallisiin Käypä hoito –suosituksiin.

Toistaiseksi palvelussa voi tehdä oirearviointeja kurkkukivusta ja virtsatietulehduksen oireista kuvien ja ohjeiden avulla.

Jatkossa oirearviointeja ja niihin liittyviä mittausmahdollisuuksia on tulossa lisää.