Uutinen

Vesi hillitsee toistuvia virtsatietulehduksia

03.10.2018 | 10:01

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Puolitoista litraa lisää riittää pienentämään tulehdusriskin puoleen, tuoreet tutkimustulokset osoittavat.

Toistuvista virtsatietulehduksista kärsivät naiset voivat ehkäistä uusia tulehduksia lisäämällä päivittäistä vedenjuontiaan.

Veden juomista on suositeltu virtsatietulehduksiin tätäkin ennen, mutta laadukas tutkimusnäyttö asiasta on puuttunut. Nyt julkaistut tulokset perustuvat 140 toistuvista virtsatietulehduksista kärsivän naisen vuoden kestäneeseen seurantaan.

Seurannan alussa naiset satunnaistettiin joko juomaan päivittäin 1,5 litraa vettä normaalin vedenjuontinsa lisäksi tai jatkamaan kuten ennenkin. Kaikki naiset joivat normaalisti alle puolitoista litraa vettä päivässä, mitä pidetään liian vähänä.

Kun tutkijat vuoden kuluttua vertasivat ryhmiä, he havaitsivat virtsatietulehdukset puolet harvinaisemmiksi vedenjuontiryhmässä. Lisävettä juoneet olivat sairastaneet keskimäärin 1,7 virtsatietulehdusta, kun verrokit olivat poteneet 3,2. Vesiryhmäläiset saivat myös selvästi harvemmin antibioottilääkityksiä virtsatietulehduksiinsa.

Tarkkaa mekanismia ei tunneta, mutta runsaan vedenjuonnin uskotaan laimentavan ja poistavan bakteeripitoista virtsaa, mikä antaa bakteereille vähemmän mahdollisuuksia aiheuttaa tulehduksia.

Vesi ei näiden tulosten valossa ole yhtä tehokas hoito kuin antibiootit, mutta kaikki antibioottien käyttöä vähentävät keinot ovat tervetulleita.

Virtsatietulehdukset ovat yleisiä sairauksia erityisesti naisilla ja jopa puolet naisista sairastaa ainakin yhden virtsatietulehduksen elämänsä aikana.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.