Uutinen

Vesa Kujala Apteekkariliiton farmaseuttiseksi johtajaksi

23.04.2015 | 11:15

Teksti : ERKKI KOSTIAINEN

Vesa Kujala toimii nykyisin lääketeollisuuden palveluksessa. Hän seuraa tehtävässä apteekkariksi Helsingin Malmille siirtynyttä Sirpa Peuraa.

Proviisori Vesa Kujala on valittu Suomen Apteekkariliiton farmaseuttiseksi johtajaksi kesäkuun alusta lukien.

Kujala seuraa tehtävässä apteekkariksi Helsingin Malmille siirtynyttä Sirpa Peuraa.

Vesa Kujala, 47, on toiminut vuodesta 1995 lukien eri tehtävissä MSD Finland Oy:n palveluksessa, viimeksi Market Access –toiminnoista vastaavana johtajana. Yhtiön yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana sekä vastuunalaisena johtajana hän toimi vuosina 2006–2012. Kujala on kuulunut yhtiön johtoryhmään vuodesta 2006 lukien.

– Apteekkariliiton farmaseuttisen toiminnan keskeisenä tarkoituksena on uudistaa apteekkitoimintaa osana uudistuvaa terveydenhuoltoa. Vesalla on monipuolinen lääkealan osaaminen ja hyvät valmiudet uudistamistyöhön, sanoo Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen.

Kujala valmistui proviisoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1993. Ennen lääketeollisuusuraansa hän työskenteli farmaseuttina ja proviisorina Helsingin Kallion apteekissa.

– On hienoa palata apteekkisektorille monen vuoden jälkeen. Apteekit ovat viime vuosina kehittäneet ja monipuolistaneet toimintaansa ja vastanneet erinomaisesti asiakkaiden ja yhteiskunnan odotuksiin. Odotan innolla, että pääsen mukaan kehittämään ammatilliseen vastuuseen ja yrittäjyyteen perustuvaa ammattiapteekkia edelleen. Uskon, että apteekeilla on paljon annettavaa, kun terveydenhuoltoa lähivuosina uudistetaan, hän sanoo.

Vapaa-ajallaan Vesa Kujala harrastaa mökkeilyä, lukemista ja laulamista. Kujalan viisihenkinen perhe asuu Espoossa.

ERKKI KOSTIAINEN