Uutinen

Vanhat lääkkeet kuuluvat apteekkiin, eivät Itämereen

26.10.2018 | 11:13

Teksti : ERJA ELO

Itämeren puolesta kampanjoineet espoolaisnuoret muistuttivat kauppakeskusten asiakkaita siitä, että vanhentuneet lääkkeet tulee palauttaa aina apteekkiin.

Espoossa Ison Omenan ja Ainoan kauppakeskuksissa kierteli tänään (pe 26.10) Apteekkariliiton palkkaamia tarksvärkkipäivän työntekijöitä.

Kahdeksasluokkalaiset jakoivat ohikulkijoille lappuja, joissa pyydettiin suojelemaan Itämerta ja palauttamaan vanhentuneet lääkkeet apteekkeihin.

– Ihmiset ovat suhtautuneet meihin tosi positiivisesti. Moni on jäänyt juttelemaan, että he vievät aina vanhat lääkkeet apteekkiin, nuoret kertovat.

Koululaisilla on sama tavoite kuin Apteekkariliiton jäsenapteekeilla: kumpikin ryhmä tekee työtä puhtaamman Itämeren puolesta.

Apteekkariliiton apteekit ovat mukana Lääkkeetön Itämeri -kampanjassa ja Tapiolan koulu lahjoittaa oppilaidensa keräämät palkkatulot Itämeren hyväksi.

Koulun keräämillä varoilla edistetään kestävää ravinteiden kierrätystä, hillitään rehevöitymistä ja minimoidaan vaarallisten aineiden riskejä.

Lääkejätettä luontoon 27 000 kiloa

Lääkkeetön Itämeri -kampanjan pääviestinä on, että vanhoja lääkkeitä ei saa missään tilanteessa heittää viemäriin, vessanpönttöön tai roskikseen.

Jätevedenpuhdistamot eivät pysty poistamaan luonnolle vaarallisia lääkeaineita, vaan ne kulkeutuvat vesistöihin ja lopulta Itämereen.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Tutkimusten mukaan lähes joka kymmenes Itämeren eliö sisältää lääkejäämiä.

Reilu kymmenen vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaiset kotitaloudet heittivät vuodessa noin 27 000 kiloa ylijääneitä ja vanhentuneita lääkkeitä viemäriin tai wc-pönttöön.

Ainoa oikea kierrätyspaikka lääkkeille on apteekki, josta lääkejäte kuljetetaan edelleen hävitettäväksi luontoa kuormittamatta.

Apteekit ovat tehneet työtä puhtaamman luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin eteen jo pitkään. Vakiintuneen käytännön mukaan lähes kaikki Suomen apteekkitoimipisteet ottavat asiakkailta vastaan vanhentuneita ja käyttämättä jääneitä lääkkeitä.