Uutinen

Uusi lääke lupaa helpotusta vaikeaan atooppiseen ihottumaan

09.01.2017 | 09:26

Teksti : VIRPI EKHOLM

Kliinisiin tutkimuksiin osallistuvien suomalaispotilaiden kokemukset tutkittavasta lääkkeestä ovat olleet varsin hyviä.

Hankalan atooppisen ihottuman hoitoon on tulossa lähivuosina useita uusia lääkkeitä, jotka vaikuttavat spesifisesti tulehdukseen ja kutinaan.

Niistä ensimmäinen, dupilumabi, sai lupaavia tuloksia kahdessa faasin III tutkimuksessa, jotka raportoitiin New England
Journal of Medicine -lehdessä.

Tutkimuksiin osallistui yhteensä noin 1400 keskivaikeaa tai vaikeaa atooppista ekseemaa sairastavaa potilasta, jotka eivät olleet saaneet riittävästi apua tavanomaisista hoidoista.

Tutkittavat satunnaistettiin kolmeen ryhmään, jotka saivat kerran viikossa pistoksen joko dupilumabia, lumetta tai vuorotellen dupilumabia ja lumetta.

Lähes 40 prosenttia dupilumabia saaneista potilaista parani 16 viikon aikana täysin tai lähes oireettomiksi. Pelkkää lumetta saaneilla osuus oli noin 10 prosenttia.

Dupilumabi vähensi kutinaa, levottomuutta ja masennusoireita ja paransi tutkittavien elämänlaatua. Lääkkeen käyttöön liittyi kuitenkin lumetta enemmän paikallisreaktioita ja silmätulehduksia.

Neuvottelut Kela-korvattavuudesta kesken

Hyksistä lääkkeen kliinisissä tutkimuksissa on ollut mukana kolme potilasta, joista kaksi jatkaa edelleen lääkkeen käyttöä.

Ihotautien erikoislääkäri, dosentti Anita Remitz kertoo, että kokemukset ovat varsin hyviä.

– Potilaat joutuvat edelleen käyttämään ajoittain myös paikallishoitoja, mutta kutina on selvästi rauhoittunut. Molemmilla ihottuma oli aiemmin hyvin hankala, Remitz kuvailee.

Kolmas potilaista lopetti lääkkeen käytön toistuvien silmätulehdusten vuoksi.

Remitz kaipaakin vielä lisää tutkimusta lääkkeen mahdollisista haittavaikutuksista. Myös atooppiseen sairauteen voi liittyä silmäoireita.

Dupilumabille odotetaan myyntilupaa Euroopassa ensi vuoden aikana. Käynnissä on myös neuvottelut lääkkeen Kela-korvattavuudesta.

– Kyseessä on kallis lääke, joten sen käyttö joudutaan rajaamaan hankalimpiin tapauksiin, jotka eivät lievity paikallishoidoilla, Remitz summaa.

Faasin III tutkimuksia rahoittivat lääketehtaat Sanofi ja Regeneron Pharmaceuticals.