Uutinen

Uusi laaja tutkimus etsii ratkaisuja lääkejäämien vähentämiseksi

06.04.2017 | 13:05

Teksti : INKERI HALONEN

Hanke tulee laatimaan suosituksia myös muun muassa lääkkeiden hinnoitteluun ja lääketehtaiden ympäristölupiin.

Suomessa etsitään parhaillaan uusia keinoja lääkejäämien puhdistamiseksi jätevesistä mittavalla, kolmen vuoden tutkimushankkeella.

Tutkimuksessa selvitetään, onko kustannustehokkaampaa puhdistaa lääkejäämiä niiden alkuperäisellä päästölähteellä kuin kunnallisen puhdistamon jätevedestä, lietteestä ja juomavedestä.

Myös lääkejätteiden synnyn ehkäisyyn etsitään aiempaa selkeämpiä ohjauskeinoja.

Hanke pyrkii lisäämään myös kuluttajien, lääkealan ja terveydenhuollon ammattialisten tietoutta lääkeaineiden ympäristöriskeistä.

Hanke tulee laatimaan suosituksia lääkkeiden hinnoitteluun, lääketehtaiden ympäristölupiin, jätehuollon tehostamiseen ja lääkeaineiden ympäristöluokittelun käyttöönoton mahdollisuuksiin.

Toistaiseksi Suomen lainsäädännössä ei ole poistovaatimuksia jätevesien lääkejäämille.

Suomessa pintavesistä on havaittu merkittäviä pitoisuuksia muun muassa naishormoneita ja tulehduskipulääke diklofenaakkia. Eniten kunnallisille puhdistamoille päätyy Suomessa kuitenkin yleisesti käytettyä särkylääke parasetamolia.

Tutkimuksen toteuttavat Suomen ympäristökeskus, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Helsingin yliopisto yhteistyökumppaneineen.

EPIC-nimellä kulkeva hanke saa tukea Tekesiltä.