Uutinen

Tutkija: Kosmetiikkayliherkkyydet yleistyvät Suomessa

22.12.2017 | 09:04

Teksti : ERJA ELO

Suomalaisista arviolta joka kymmenes on allerginen joillekin kosmetiikan raaka-aineelle ja tuoksuallergikkoja on jopa 40 prosenttia väestöstä.

– Kosmetiikkayliherkkyydet ovat yleistyneet, mutta se korreloi täysin käytettävän kosmetiikkamäärän kanssa, toteaa farmaseutin, estenomin sekä kemian ja biologian opettajan koulutuksen hankkinut väitöskirjatutkija Päivi Kousa Helsingin yliopistosta.

Yliherkkyys on yksi syy luonnonkosmetiikan suosion kasvuun.

Perinteisessä eli synteettisessä kosmetiikassa voidaan käyttää esimerkiksi parabeeneja ja formaldehydiä parantamaan tuotteiden säilyvyyttä, ftalaatteja tuomaan tuoksua ja silikonijohdannaisia luomaan miellyttävää koostumusta vaikkapa hiustenhoitoaineisiin.

Kaikki nämä aineet ovat luonnonkosmetiikassa kiellettyjä, sillä ne voivat aiheuttaa herkistymistä ja esimerkiksi parabeeneillä saattaa olla pitkän aikavälin vaikutuksia hormonitoimintaan.

Ärsyttävyys vaihtelee jopa vuodenajan mukaan

Kousa ei halua tehdä tarkkaa listaa siitä, mitä kosmetiikan raaka-aineita tulisi etukäteen vältellä, koska eri aineet sopivat eri ihmisille ja tuotteen ärsyttävyys vaihtelee esimerkiksi ihon kuivuuden, ilmastoinnin tai vuodenajan mukaan samallakin henkilöllä.

Yliherkkyyttä juuri tietylle tuotteelle on hankalaa tunnistaa, koska kosmetiikassa käytetään tuhansia raaka-aineita.

– Varsinaisen kosmetiikka-allergian puhkeaminen tarvitsee aina altistuksen ja jopa vuosia jatkuneen käytön, kertoo Kousa, joka työskenteli aiemmin seitsemän vuotta Helsingin Allergia- ja astmayhdistyksen kosmetiikka-asiantuntijana.

Hajusteet ja hiusvärit ärsyttävät

Kaikkein yleisin kosmetiikan aiheuttama allergia on hajusteallergiasta johtuva kosketusallergia. EU on määritellyt 26 erityisen allergisoivaa hajustetta, jotka on mainittava INCI-nimillä tuotteiden ainesosalistoissa.

Toiseksi useimmin kosmetiikassa ärsyttävät säilöntäaineet, kuten formaldehydin vapauttajat ja metyylikloori-isotiatsolinoni. Kolmas yleinen allergisoiva tuoteryhmä ovat hiusvärit.

Kosmetiikkaan on viime vuosina liittynyt välttelytrendejä, jotka ovat johtuneet esimerkiksi alumiinin, parabeenin ja silikonin käyttöön liittyvistä kohuista.

Jotkut kosmetiikalle herkistyneet ovat kokeneet saavansa apua luonnonkosmetiikasta, jossa ei käytetä tavallisimpia allergisoivia apu- tai säilöntäaineita.

Lyhyt INCI-lista ei takaa sopivuutta

Kousa huomauttaa, että luonnonkosmetiikkaan kuuluu sekalaisia tuotteita.

– Mukana on allergisille sopivia tuotteita, jotka eivät esimerkiksi tuoksu millekään, mutta luonnonkosmetiikkaan kuuluu myös tuotteita, joissa on käytetty hajusteita allergisoivia kasveja, kuten mykerökukkaisia.

Kosmetiikkaa markkinoidaan usein lyhyillä INCI-listoilla, mutta pelkästä raaka-aineiden määrästä ei Kousan mukaan voida päätellä vielä mitään tuotteiden sopivuudesta. Siihen vaikuttaa esimerkiksi se, mitä ja minkä verran tuotteessa on herkistävää ainetta.

Kousa näkee, että luonnonkosmetiikka on vakiinnuttamassa paikkaansa myös Suomessa, vaikka ei olekaan trendi apteekeissa.

Allergisoivien säilöntäaineiden käyttöä saatetaan tulevaisuudessa rajoittaa tai jopa kieltää, joten teollisuudessa on suuri tarve korvata synteettisiä säilöntäaineita – mielellään luonnosta peräisin olevilla yhdisteillä.