Uutinen

Tuore tutkimus: Ei menny niinku Strömsössä – Ruotsin apteekkiuudistus on osalle pettymys

24.08.2016 | 14:00

Teksti : INKERI HALONEN

Tutkijoiden mukaan uudistuksen vaikutuksia esimerkiksi reseptilääkkeiden saatavuuteen olisi pitänyt tutkia tarkemmin.

Poliittisten ryhmien motivaatio Ruotsin valtiollisen apteekin purkamiselle 2009 oli ideologista, eikä poliittisilla ryhmillä ollut selkeää käsitystä uudistuksen vaikutuksista lääkehuollon toimivuuteen, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkijat Kristin Wisell, Ulrika Winblad ja Sofia Kälvemark Sporrong toteavat, että poliittisten ryhmien tavoitteena oli vain valtiollisen apteekkimonopolin purkaminen. Uudistuksen muita vaikutuksia ei kuitenkaan osattu ennakoida.

Poliittinen toive toteutui uudistuksessa, samoin kuin toive apteekkien määrän lisääntymisestä.

Samalla kuitenkin lääkeneuvonnan taso laski, reseptilääkkeiden saatavuus heikkeni ja apteekkien yhteistyö muun terveydenhuollon kanssa väheni, tutkijat toteavat.

Tutkijoiden mukaan uudistuksen vaikutuksia esimerkiksi juuri reseptilääkkeiden saatavuuteen olisi pitänyt pohtia tarkemmin.

Tutkijat painottavat, että uudistusta tehtäessä myös muiden kuin uudistuksen keskiössä olevien muutosten tutkiminen ja ennakoiminen on tärkeää.



”It is a lesson to be learnt for pharmaceutical policy makers – and others involved – also in other settings: the importance of investigating those aspects that are not the focus of a reform, in order to foresee consequences – desired or not.”



Tutkimuksessa tarkasteltiin uudistuksen niin sanottuja piilomotiiveita – eli muita, kuin julkisesti sanottuja – ja seurattiin niiden toteutumista.

Tutkimusta varten tutkijat haastattelivat poliitikkoja, erilaisia potilasjärjestöjä ja ammatillisia järjestöjä.

Tutkijoiden mukaan poliitikot odottivat muun muassa, että valtio-omisteisen apteekkijärjestelmän yksityistäminen toisi alalle luovuutta ja uusia ideoita. Lisääntyvän kilpailun odotettiin erilaistavan apteekkeja toisistaan.

Tutkimuksen mukaan yksityistämistä kannattaneet yllättyivät muutoksen jälkeen siitä, kuinka samanlaisia apteekit yhä ovat.

Tutkimus julkaistiin BMC Health Services Research -julkaisussa.