Uutinen

Terveysasema suljettiin, apteekki avasi Terveyspisteen ja etälääkäripalvelun

27.03.2017 | 09:20

Kun Lohja sulki yhden terveysasemistaan, lähiapteekki alkoi tarjota sairaanhoitajan ja etälääkärin palveluita. Nyt asiakkaat ja kunta ovat tyytyväisiä.

Mistä täältä jatkossa saa terveyspalvelut?

Näin ihmetteli moni Apteekki Lohjanharjun asiakas jo muutama vuosi sitten, kun keskustelu apteekin lähistöllä sijaitsevan Lohjan Mäntynummen terveysaseman sulkemisesta oli virinnyt.

Apteekkari Päivi Järvinen kuunteli näitä huolia tarkalla korvalla.

Kun päätös Mäntynummen ja myös Virkkalan terveysasemien toiminnan siirtämisestä Lohjan keskustaan varmistui, varmistui myös Järvisen ajatus vastata paikallisten hätään apteekin palveluita laajentamalla.

Niinpä samana päivänä, kun Mäntynummen terveysasema lopetti, apteekin tiloissa avattiin terveydenhoitajan
vastaanotto, eli Apteekin Terveyspiste.

– Kunta suhtautui tähän tosi hyvin. He ilmoittivat paikallislehdessäkin Apteekin Terveyspisteen tiedot osana
kunnan terveyspalveluita, Järvinen kertoo.

Vastaanottoaikoja myös iltaisin

Terveyspisteessä terveydenhoitaja Tanja Koski tekee muun muassa korvahuuhteluita, poistaa ompeleita, punkkeja ja hakasia, ohjeistaa matkailijoita rokotuksista ja pistää niitä ja mittaa verenpaineita, sokereita, veren rasva- ja sokeriarvoja sekä hemoglobiinia ja tulehdusarvoja.

Peruskäynti maksaa 12 euroa, verikokeet noin 5–15 euroa.

Kysyntää palvelulle on ollut niin paljon, että Järvinen on palkannut Terveyspisteeseen toisen hoitajan – näin vastaanottoaikoja voidaan tarjota varhaisesta aamusta pitkälle iltaan.

Kuten terveyspisteen konseptiin kuuluu, hoitopolut on käyty läpi kunnallisen terveydenhuollon kanssa.

– Olemme sopineet, missä tilanteissa ohjaamme asiakkaan sinne, Järvinen (kuvassa keskellä) kertoo.

Kunta haluaa antaa apteekille yhteyden potilastietojärjestelmään

Toistaiseksi Apteekin Terveyspisteestä ei ole suoraa yhteyttä kunnan potilastietojärjestelmään, vaikka halua siihen olisi.

Niinpä Terveyspisteen hoitaja kirjaa toimenpiteet ja mittaustulokset erilliseen potilastietojärjestelmään.

– Sekä kunnan että meidän toiveena on, että saisimme yhteyden kunnan potilastietojärjestelmään, ja tämän kehittämistä jatkamme, Järvinen toteaa.

Etälääkäripalvelua käytetty noin joka toinen päivä

Apteekki tarjoaa myös etälääkäriyhteyden; asiakas voi valita etälääkärinsä neljän eri palveluntarjoajan lääkäreistä.

Myös erikoislääkärin etävastaanotto onnistuu.

– Kahden ensimmäisen kuukauden aikana etälääkäripalvelua hyödynsi noin kolmekymmentä potilasta, eli laskennallisesti yksi asiakas noin joka toinen päivä, Järvinen kertoo. 

Lääkäripula toi etälääkärin Ylikiimingin apteekkiin

Läheisen terveysaseman toimintojen supistuminen poiki etälääkäripalvelun hiljattain myös Oulun Ylikiimingin apteekkiin. 

Apteekkari Laura Tuovinen (kuvassa oikealla) kertoo, että palvelu on otettu ilolla vastaan, sillä Ylikiimingin hyvinvointiaseman palveluita on supistettu ja keskitetty Kiiminkiin noin 30 kilometrin päähän.