Uutinen

Suviseurat alkavat Porissa – Asema-Apteekilla on edessään vuoden kiireisin viikonloppu

28.06.2017 | 10:18

Teksti : INKERI HALONEN

Porin Asema-Apteekki palvelee Suviseurojen noin 75 000 kävijää omalla palvelupisteellään.

Kun vanhollislestadiolaisen herätysliikkeen Suviseurat käynnistyvät perjantaina Porin Kokemäenjoen varrella, alkaa Porin Asema-Apteekilla harvinainen viikonloppu.

Porin Asema-Apteekki on perustanut Suviseurojen juhla-alueelle oman palvelupisteen, jonka avulla huolehditaan noin 75 000 osallistujan lääketarpeista.

– Olemme varautuneet toimittamaan päivittäin noin 400 lääkereseptiä Suviseurojen osallistujille, Porin Asema-Apteekin apteekkari Leena Astala kertoo.

Kontti ja henkilökunta Suviseurojen puolesta

Apteekki toimii Suviseurojen omistamassa kontissa, ja myös ammattitaitoinen työväki proviisoreista farmaseutteihin kootaan Suviseurojen vapaaehtoisista.

Asema-Apteekin tehtävänä on huolehtia reseptilääkkeiden logistiikasta ja siitä, että erilaisia reseptivapaita lääkkeitä ja esimerkiksi side- ja haavanhoitotarpeita on riittävästi juhlaväen tarpeisiin.

– Todennäköisesti tuomme lääkkeitä ja muita tarpeita palvelupisteeseen noin kolme tai neljä kertaa päivässä, Astala kertoo.

Vatsatautiepidemia olisi painajainen

Astala kehuu yhteistyön tekemistä Suviseurojen kanssa todella helpoksi.

– He ovat miettineet apteekkikonseptin todella tarkkaan, ja kaikki toiminta on hyvin jämptiä. Työvuorot on jaettu vapaaehtoisten, Suviseuroihin osallistuvien farmaseuttien ja proviisorien kesken, ja he ovat todella ammattitaitoisia, konkareita tässä hommassa.

Kehuja satelee myös apteekin omalle henkilökunnalle.

– Päivystämme todennäköisesti yhdessä proviisorin kanssa iltavuorot, ja muuta henkilökuntaa hälytetään töihin, jos tarve vaatii. Eräänlaista talkoohenkeä tämäkin vaatii, vaikka tietysti meillä kyse on palkallisesta työstä, Astala kiittelee.

Lisäkäsiä saatetaan tarvita, jos alueella puhkeaa esimerkiksi vatsatauti- tai muu epidemia.

– Painajainenhan se olisi! Emme saa tukusta lääkkeitä lauantaina muuta kuin hakemalla ne itse Tampereelta. Onneksi tällaisia epidemioita ei ole Suviseuroihin koskaan tietääkseni sattunut, Astala toteaa.