Uutinen

Stumppaus kannattaa vielä eläkkeelläkin

13.05.2015 | 13:26

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Tupakoivat eläkeläiset kuolevat sydäntauteihin noin viisi vuotta varhemmin savuttomiin verrattuna.

Lopettamalla tupakoinnin voi lisätä elinaikaansa vielä yli 60-vuotiaana, tuore tutkimus vahvistaa. Savuttomiin verrattuna tupakoivat eläkeläiset kuolevat sydäntauteihin noin viisi vuotta varhemmin.

Tulos on mielenkiintoinen, sillä vaikka tupakoinnin haitat on tunnettu jo pitkään, tupakoinnin vaikutukset yli 60-vuotiaiden kuolleisuuteen ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 25 tutkimuksen ja yli 600 000 yli 60-vuotiaan osallistujan tietoihin.

Tutkijat arvioivat, että yli 60-vuotias tupakoitsija kuolee sydänsairauksiin noin viisi vuotta nuorempana ja tupakoinnin 5–9 vuoden sisällä lopettanut kaksi vuotta nuorempana kuin ikätoverit, jotka eivät ole koskaan tupakoineet.

Yhteys vahvistuu, mitä enemmän henkilö tupakoi, ja heikkenee, mitä pitempään savuttomuutta on jatkunut.

Havainnot vahvistavat näyttöä tupakoinnin haitoista ja tupakoinnin lopettamisen hyödyistä ja viittaavat myös siihen, ettei tupakoinnin lopettaminen ole myöhäistä vielä eläkkeelläkään.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.