Uutinen

Sote-sarja jatkuu! Vuorossa Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi

26.06.2017 | 10:20

Ruotsinkielisen väestön osuus vaihtelee länsirannikon maakunnissa yli puolesta muutamaan prosenttiin.

Yli kuusisataa kilometriä rantaviivaa Pohjanlahden kanssa, saaristoa, vahvaa itsetuntoa ja paikalliskulttuuria, lääketeollisuuden osaamista, vanhoja huviloita, pitsitaitureita, kesäistä jazzia ja poliittista vaikuttamista.

Turun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen muodostavat Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi eroavat toisistaan monella merkittävällä tavalla.

Vahvoja yhdistäviä tekijöitä ovat kuitenkin kaikkien rantoja huuhtova Pohjanlahti ja maantieteellinen läheisyys Ruotsiin.

Vahvimmin läheisyys Ruotsiin näkyy Pohjanmaalla, jossa maat erottavat Pohjanlahti on kapeimmillaan.

Pohjanmaan väestöstä noin puolet puhuu äidinkielenään ruotsia ja vain muutama kunta on kokonaan suomenkielinen.

Siksi maan ainoan, vahvasti ruotsiksi palvelevan Vaasan keskussairaalan laajan päivystyksen menettäminen kolhi Sinun Pohjanmaa – Ditt Österbotten –nimellä kulkevan sote-uudistuksen henkeä kovin.

Ero eteläiseen maakuntanaapuriin Satakuntaan on kielikysymyksen kanssa iso: Satakunnan väestöstä vain muutama prosentti puhuu äidinkielenään ruotsia.

Satasote onkin alueen sote-alueista ainoa, jonka nimeä ei ole käännetty ruotsiksi.

Eteläisin erva-alueen maakunnista on Varsinais-Suomi, yksi Suomen nopeimmin kasvavista maakunnista. Sen väestöstä ruotsinkielisiä on noin kuutisen prosenttia.

Ruotsinkielisen kulttuurin vaikutus on kuitenkin vahva, ja se näkyy myös alueen sote-nimessä Kimpassa – Allihopa.

Apteekkiasioita pohdittu lähinnä Pohjanmaalla

Apteekkien ja lääkehuollon tulevaisuutta osana sotea on pohdittu lähinnä vasta vain Pohjanmaalla.

Lääkehuollon alatyöryhmä korosti raportissaan apteekin integraatiota muuhun terveydenhuoltoon muun muassa arviointipalveluiden ja annosjakelun tuottajana.

Raportissa esitettiin myös ajatus apteekkien tuottaman tiedon hyödyntämisestä lääkehoitojen onnistumisen arvioinneissa.

Satasotessa ja Kimpassa - Allihopassa ei ole vielä ehditty erikseen pohtia lääkehuollon kysymyksiä.