Uutinen

Robotti joka neljännessä apteekissa

19.06.2017 | 12:00

Teksti : ERJA ELO

Apteekkariliiton jäsenapteekeista noin 140:ssä on apteekkirobotti tehostamassa toimintaa.

Apteekkirobotti eli varastoautomaatii toimii nimensä mukaisesti varastona lääkkeille.

Se lajittelee apteekkiin tulevat lääketilaukset automaattisesti optimaalisella tavalla sisäänsä, ja kun asiakas tarvitsee lääkkeen, mekaaninen apuri noutaa tilauksen reseptitiskiin nopeasti ja virheettömästi.

Varastoautomaatteja on markkinoilla useita erilaisia, ja niitä voidaan räätälöidä apteekin tilojen ja tarpeiden mukaan.

Yhteistä roboteille on kuitenkin se, että ne tehostavat apteekin toimintaa ja parantavat potilasturvallisuutta, kun inhimillisten virheiden määrä esimerkiksi lääkepakettia noutaessa minimoituu.

Lisäksi ne vapauttavat farmaseuttisen henkilöstön hoitamaan päätehtäväänsä, eli lääkeneuvontaa, kun neuvontatilanne ei keskeydy lääkkeen hakemisen takia.

Apteekit pyrkivät automatisoimaan kaiken mekaanisen työn

Ensimmäiset avoapteekit ottivat Suomessa robotteja käyttöön vuonna 2005. Avoapteekkien jälkeen niistä kiinnostuivat myös sairaalat.

Tulevaisuudessa robottien määrän ei uskota ainakaan vähenevän, sillä apteekit pyrkivät automatisoimaan kaiken mekaanisen työn.

Apteekin automatisaation lisääntyminen tuo Suomeen myös uutta työtä. Varastoautomaatiomerkeistä NewIcon ja Capps ovat suomalaisia.