Uutinen

Professori Ruskoaho: Nikotiini voisi olla reseptilääke

14.06.2018 | 14:58

Teksti : ERJA ELO

Farmakologian ja lääkekehityksen professori Heikki Ruskoahon mielestä nikotiinikorvaustuotteiden käyttö voisi edellyttää reseptiä.

Ruskoahon mielestä Suomessa tulisi pohtia, onko nikotiinikorvaustuotteita sopivaa myydä apteekkien ulkopuolella.

– Jos saisin itse päättää, nikotiini olisi reseptilääke, hän sanoo.

Näyttö nikotiinikorvaustuotteiden kliinisestä tehosta on Ruskoahon mukaan saatu koejärjestelyissä, joissa tupakointia lopettava on saanut korvaushoidon lisäksi hoitohenkilökunnan tukea.

– Jos tuki puuttuu, tupakoinnin lopettaminen on käytännössä aika vaikeaa, mutta riippuvuus nikotiiniin voi säilyä, professori sanoo.

Hän huomauttaa, että nikotiini on viiden eniten riippuvuutta aiheuttavan aineen joukossa koko maailmassa.

Aiemmin samansuuntaisia ajatuksia on esittänyt myös yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo.

Hiilamo ehdotti huhtikuussa, että Suomessa kannattaisi pohtia, pitäisikö nikotiinikorvaushoitojen myynti palauttaa takaisin apteekkeihin.