Uutinen

PoPSTer: Haluamme lisätä yhteistyötä apteekkien kanssa

23.02.2017 | 10:00

Teksti : INKERI HALONEN

Pohjois-Pohjanmaa on Kainuun lisäksi OYS:n erityisvastuualueen maakunnista ainoa, jossa lääkehuollon ja apteekkien roolia sotessa on pohdittu virallisesti.

Pohjois-Pohjanmaan maakunta lävistää Suomen länsirannikolta kohti koillista aina itärajalle saakka pitkulaisena suikaleena.

Pinta-alaltaan se on maakuntana Suomen toiseksi suurin. Sen väkiluvun kasvu on nopeaa, vain Uusimaa ja Pirkanmaa kasvavat sitä nopeammin.

Kattavuus ja dynaamisuus näkyvät myös siinä, miten maakunta valmistautuu soteen. Se on Kainuun lisäksi OYS:n erityisvastuualueen maakunnista ainoa, jossa lääkehuollon ja apteekkien roolia sotessa on pohdittu virallisesti.

"Tavoitteena on lisätä avoapteekkiyhteistyötä"

PoPSTer-hanke teetti väliraportit 16:sta eri soteen liittyvästä näkökulmasta, ja yksi niistä oli lääkehuolto.

Lääkehuollon väliraportti toi esiin alueen lääkehuollon toimijoiden toistaiseksi vähäisen yhteistyön. Tavoitteeksi asetettiin avoapteekkiyhteistyön lisääminen sairaala-apteekin ja muiden lääkekeskusten kanssa.

Keinoja tähän on useita; työryhmä ehdottaa muun muassa lääkehoidon arviointeja avoapteekkien kautta, inhalaatiohoidon tarkastuspalvelun toteuttamista avoapteekeissa palvelusetelin turvin, apteekkien Terveyspisteiden toiminnan lisäämistä ja farmasian ammattilaisten vastaanottopalvelua – joko sähköisesti tai kasvotusten.

"Haluamme olla soten yhteistyökumppani"

Lääkehuollon työryhmässä avoapteekkeja on edustanut apteekkari Arja Karjalainen Kuusamon I apteekista.

Hänen apteekkinsa tarjoaa tällä hetkellä erityispalveluina lääkkeiden koneellista ja manuaalista annosjakelua sekä etälääkäriyhteyttä.

Sote-suunnitelmissakin mainitut lääkehoidon ja inhalaatiohoidon tarkastuspalvelut ovat tulossa apteekin valikoimiin.

Näin Karjalainen haluaa vahvistaa apteekkinsa roolia sotessa: olla matalan kynnyksen lähipalvelu terveys- ja lääkeasioissa.

– Haluamme olla soten yhteistyökumppani, joka vastaa alueen lääkehuollosta ja tarjoaa terveyspalveluita alueen väestölle, Karjalanen tiivistää.

Mikä arvo annetaan lähipalveluille?

Apteekkien uusi, vahvempi rooli terveydenhuollossa on kuitenkin mahdoton, jos toimintaedellytyksiä ei ole.

Ne supistuvat merkittävästi, jos maakunnassa ryhdytään toteuttamaan koko maakuntatasoisia kilpailutuksia esimerkiksi koneellisesta annosjakelusta, ja siksi huoli niistä on apteekeissa kova.

– Kun asioista tulevaisuudessa päätetään maakuntatasolla, mikä arvo lähipalveluille annetaan? Puristetaanko kaikki samaan muottiin niin, että tavoitetasoksi asetetaankin jokin muu kuin parhaiten toimiva käytäntö? Pudasjärven apteekin apteekkari Terttu Puurunen pohtii.

Pudasjärvi kuuluu Oulunkaaren kuntayhtymään, ja Puurusen mukaan toistaiseksi paikallista asiantuntemusta ja yhteistyötä arvostetaan, ja yhteistyön tuomat ajalliset ja taloudelliset säästöt ymmärretään.

– Nähtäväksi jää, sanelevatko hankintaeurot jatkossa kilpailutusten valinnat ilman että otetaan huomioon sitä, mitä kuljetukset tai terveydenhuollon henkilökunnan lisäkilometrit ja palvelujen saatavuuden huononeminen tulevat maksamaan, Puurunen toteaa.

Yksi alueen apteekkareista on laskenut, että lääkkeiden koneellisen annosjakelun asiakkaiden tai sosiaalihuollon yksiköiden asiakuuden menettäminen tarkoittaisi hänen apteekissaan jopa kahden kokopäiväisen työsuhteen päättymistä.

Pelko kalvaa myös asiakkaiden puolesta. Miten käy iäkkään väestön, jos etäisyydet terveyspalveluihin kasvavat merkittävästi?

Puurunen toivookin, että suuruuden ekonomiasta ja keskittämisestä huolimatta mahdollisuus paikalliseen yhteistyöhön säilyy.

– Asiakkaamme asuvat ja elävät täällä ja tarvitsevat palveluitamme.


Pohjois-Pohjanmaa

Asukkaita                    410 760
Terveysasemia           37
Yliopistosairaaloita   1
Apteekkeja                 50
Apteekin
palvelupisteitä           11

Mitä tapahtuu juuri nyt? Pohjos-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto Popsterissa valmistellaan parhaillaan loppuraporttia. Alueella tavoitellaan 35 miljoonan euron vuosittaista kustannusten kasvun hillintää sote-menoista.