Uutinen

Oriolan lääkejakelukriisistä kertova juttu palkittiin Edit-kisassa

16.03.2018 | 09:35

Teksti : INKERI HALONEN

Juttu kertoo viime syyskuussa alkaneesta, ennennäkemättömästä lääkejakelukriisistä Suomessa.

Apteekkarilehdessä 4/2017 julkaistu juttu "Korpitie odottaa" on palkittu Vuoden 2017 ammatti- ja järjestölehtijuttuna Aikakausmedian Edit-kilpailussa. 

Juttu kertoo viime syyskuussa alkaneesta, ennennäkemättömästä lääkejakelukriisistä Suomessa. 

Kriisin syynä olivat lääketukku Oriolan toiminnaohjausjärjestelmän vaihdoksessa syntyneet ongelmat, joiden takia lääkkeet eivät kulkeneet normaalisti lääketukuista apteekeille, lääkekeskuksiin ja sairaaloihin. 

Apteekkarit ja apteekkien henkilökunta tekivät valtavasti töitä turvatakseen asiakkaidensa lääkehoitojen jatkumisen. 

Aikakausmedian raati perusteli Apteekkarilehden voittoa näin: 

"Juttu suomalaisen lääkejakelun kriisistä on näyttävänä reportaasina toteutettu ihmisläheinen tarina ajankohtaisesta aiheesta. Käsittelytapa konkretisoi sen, mitä kriisi tarkoitti apteekeille ja asiakkaille.

Kerronnan vahvuus tulee monipuolinen taustatyöstä, jonka tuloksena juttu kiinnostaa laajempaakin lukijakuntaa. Rohkea kuvankäyttö nostaa arkisetkin näkymät vahvaan rooliin."

Lue tästä juttu pdf:nä >

Lue tästä lyhennelmä jutusta >


Apteekkarilehden toimitus kiittää kaikkia jutun tekoon osallistuneita avustajia, apteekkareita ja Apteekkariliiton henkilökuntaa!