Uutinen

Oppiva työyhteisö -palkinto Kokkolan keskusapteekille

18.11.2016 | 18:30

Teksti : ERJA ELO

Farmasian Päivillä palkitussa apteekissa pidetään huolta oman henkilökunnan kehittymisestä ja järjestetään aktiivisesti koulutusta myös sidosryhmille.

Palkintoraati näkee merkittävää arvoa sillä, miten vastuu osaamisesta ja tekemisestä pidetään Kokkolan keskusapteekissa lähellä työntekijöitä.

Raati kiittää apteekkia aktiivisesta ja suunnitelmallisesta lääkealan ammattilaisten roolin kehittämisestä.

Apteekin henkilökunta luennoi ja kouluttaa tilaisuuksissa sekä kutsuu muita toimijoita, kuten potilasyhdistyksiä, esittelemään toimintaansa apteekkiin teemapäivien merkeissä.

Apteekkari Birgitta Måsabacka on apteekista ja henkilöstöstä ylpeä. Hän arvostaa sitä, miten uusien asioiden kokeilu on 30-henkisessä työyhteisössä verissä.

Tämä näkyy positiivisesti kaikille, ennen kaikkea asiakkaille.

– Apteekkimme otti aikanaan tietokoneet käyttöön ensimmäisten joukossa, ja terveydenhoitajat ovat apteekissamme auttaneet asiakkaita jo vuosia ennen kuin Terveyspiste-konsepti alkoi levitä, hän kertoo.

Oppiva työyhteisö -palkinnon arvo on 3 000 euroa. Palkinto on jaettu vuodesta 2013 asti. Sen myöntää Suomen messusäätiö ja jakaa hakemusten perusteella Farmasian oppimiskeskus ry (FOK).