Uutinen

Olemattoman vaivan lääkitseminen heikensi rouvan vointia

03.03.2017 | 09:45

Teksti : PAULA TIMONEN, PRO DOSIS

Lääkehoidon kokonaisarviointi tehtiin 87-vuotiaalle rouvalle kohonneen kaatumisriskin ja runsaan lääkityksen perusteella. 

Haastattelin rouvan kotikäynnillä, johon osallistui myös hänen tyttärensä.

Iäkäs rouva sai lääkkeensä annospusseihin jaeltuna, mutta toisinaan hän saattoi avata pusseja etukäteen. Erityisesti nukahtamislääkkeitä meni välillä enemmän, jolloin joinakin päivinä oli pärjättävä ilman.

Rouva oli kaatuillut ja loukannut itsensä, mikä liittyi selvästi holtittomaan nukahtamislääkkeiden käyttöön. Tämä huolestutti kovasti omaisia.

Lisäksi rouvaa vaivasi ummetus, ja hän kärsi kuivasta suusta, huimauksesta ja happovaivoista. Virtsankarkailun takia hän käytti vaippaa. Ruokahalu oli ollut viime aikoina huono.

Rouva sairasti sydämen vajaatoimintaa ja hänellä oli aorttaläpänahtauma, eteisvärinä, keuhkoahtaumatauti, tyypin 2 diabetes, B12-vitamiinin puute ja polven nivelrikko.

Rouva liikkui rollaattorin avulla. Hän kärsi myös lievästä ylipainosta (BMI 27).


Ratkaisu

Lääkehoidossa merkittävimmän riskin aiheutti nukahtamislääke, jonka käyttö ei ollut rouvalla hallinnassa. Lisäksi lääkkeen haittavaikutuksena voi olla huimausta, kaatumista, päiväväsymystä, ja lääke voi aiheuttaa riippuvuutta.

Rouvalla ei kuitenkaan ollut nukahtamisongelmia, joten käytölle ei ollut perusteita.

Rouvalla oli tapana myös ottaa päivätorkut.

Rouva ja hänen tyttärensä suhtautuivat varovaisen positiivisesti nukahtamislääkkeen mahdolliseen vähentämiseen ja lopettamiseen.

Ehdotuksen mukaisesti lääkäri päätti lopettaa tsopiklonin vähitellen.

Rouva mainitsi olevansa myös jonkin verran masentunut.

Masennuslääkkeiden teho iäkkäiden lievän masennuksen hoidossa on kuitenkin heikko. Siksi verenvuotoriskiä ja sydämentoimintaa kuvaavan QT-ajan pidentymisen riskiä vähennettiin pienentämällä masennuslääke sitalopraamin
annosta.

Tämä pienensi antikolinergikuormaa, joka aiheutti rouvalle ainakin suun kuivumista ja ummetusta.

Rouvalla oli käytössä useita itsehoitolääkkeitä, jotka olivat hänen ikänsä, sairautensa ja muu lääkitys huomioiden haitallisia.

Suolta ärsyttävän natriumpikosulfaattivalmisteen tilalle lääkäri määräsi ummetukseen turvallisen makrogolivalmisteen.

Rouvaa neuvottiin olemaan käyttämättä nenän tukkoisuuteen ksylometatsoliininenäsumutetta, joka erityisesti iäkkäillä
sydänpotilailla voi aiheuttaa huimausta, vapinaa ja unettomuutta.

Myös munuaisten vajaatoiminnassa vaarallisen, alumiinia sisältävän närästyslääke Gavisconin käyttö neuvottiin lopettamaan.

Lääkelistalle jäi kuitenkin tehokkaasti mahahapon tuotantoa estävä pantopratsolivalmiste.

Verenpainetta alentavaa lääkitystä ei toistaiseksi muutettu.


Seuranta

Kaatuilevan verenohennuslääkepotilaan tapaturma- ja verenvuotoriskiä pienennettiin onnistuneesti.

Potilas antoi lääkehoidon kokonaisarvioinnille kouluarvosanan 10, arviointi oli hänen mielestään hyvä juttu.

Sovitut lääkitysmuutokset oli toteutettu. Unilääkkeen lopettaminen oli helpottanut huimausta.

Hoitajan mukaan uusi kotihoidon geriatri oli jatkanut edelleen ehdotettujen lääkitysmuutosten toteuttamista.

Muun muassa sitalopraami oli lopetettu kokonaan ja melatoniini oli otettu käyttöön.




LÄÄKITYSLISTA

SÄÄNNÖLLISESTI ENNEN ARVIOTA MUUTOS
Zopinox 7,5 mg, tsopikloni 1 x 1 Lopetettiin vähitellen
Citalopram Orion 20 mg, sitalopraami 1 x 1 Vahvuus puolitettiin
Erdopect 300 mg, erdosteiini 1 x 2* Poistettiin lääkelistalta
Seretide evohaler 25/250 μg/dos, salmeteroli, flutikasoni 1 x 2 Inhalointitekniikan läpikäynti, tilanjatke käyttöön
Furesis 20 mg, furosemidi 2 x 2 Ei muutosta
Bisoprolol Orion 2,5 mg, bisoprololi 1 x 1 "
Cardace 2,5 mg, ramipriili 1 x 1 "
Spirix 25 mg, spironolaktoni tauko "
Kaleorid 1 g, kaliumkloridi tauko "
Lipcut 20 mg, simvastatiini 1 x 1 "
Metforem 500 mg, metformiini 1 x 2 "
Prednisolon 20 mg, prednisoloni tauko "
Risedronat Teva 35 mg, risedronaatti 1 x/vk "
Panzor 40 mg, pantopratsoli 1 x 1 "
Cohemin depot 1 mg/ml inj, hydroksokobalamiini 1 x/3kk "
Marevan forte 5 mg, varfariini erill. ohjeen mukaan "
Vagifem 10 μg, estradioli 2 x/vk "
Spiriva respimat 2,5 μg/dos, tiotropiumbromidi 2 x 2 "
Minisun 20 μg, kolekalsiferoli 1 x 1 "
Ceralan emulsiovoide, perusvoide erill. ohjeen mukaan "
Omega-3 kaps, kalaöljy erill. ohjeen mukaan "
TARVITTAESSA ENNEN ARVIOTA MUUTOS
Laxoberon, natriumpikosulfaatti Vaihto: Movicol 1 x 1 aamuisin
Otrivin 1 mg/ml, ksylometatsoliini Suos. lopetusta (itsehoitolääke)
Gaviscon, algiinihappo alumiinihydroksidi ym Suos. lopetusta (itsehoitolääke)
Ventoline diskus 200 μg/dos, salbutamoli 1 x 1-4 Listalla kahdesti, toinen jätettiin
Para-Tabs 1 g, parasetamoli 1 x 1-3 Ei muutosta
Codetabs 25 mg, kokillaanauute Ei muutosta


Moniammatillisessa lääkehoidon arviointipalvelussa (LHA ja LHKA) ratkotaan erilaisia lääkehoitoon liittyviä ongelmia ja varmistetaan, että asiakkaan lääkitys on tarkoituksenmukainen. Aloitteen arviointiin voi tehdä potilas itse tai omainen, hoitaja, lääkäri, farmaseutti tai proviisori. Arvioinnin tekee erityiskoulutettu farmasian ammattilainen. Päätökset mahdollisista lääkitysmuutoksista tekee aina lääkäri.

ETSI LÄHIN PALVELUA TARJOAVA APTEEKKI TÄÄLTÄ >