Uutinen

Näön heikkeneminen ennakoi iäkkään kunnon huonontumista

16.08.2017 | 08:47

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Huono näkökyky voi olla merkki heikentyvästä yleiskunnosta ja toimintakyvystä. Aiemmissa tutkimuksissa näkökyvyn heikkeneminen on yhdistetty myös kuolleisuuteen.

Tutkimukseen osallistui 2 800 kotonaan asuvaa yli 60-vuotiasta, joita seurattiin neljän vuoden ajan. Osallistujien kävelykykyä, käsien voimaa, painonkehitystä ja yleisvointia arvioitiin tutkimuksen alussa sekä seurannan lopuksi.

Kun tiedot toimintakyvystä yhdistettiin osallistujien omiin arvioihin heidän näkökyvystään, tutkijat havaitsivat huononäköisten toimintakyvyn heikentyneen noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujien, jotka kokivat näkökykynsä hyväksi. Yhteys koski vain osallistujia, joiden toimintakyky oli hyvä tutkimuksen alussa.

Huono näkökyky on yhdistetty iäkkäiden toimintakyvyn heikkenemiseen aiemminkin, mutta tutkimusten perusteella on vaikea päätellä, onko heikentyminen seuraus huononäköisyydestä vai osa laajempaa fyysistä haurastumista.

Oli mekanismi mikä tahansa, säännölliset näkötarkastukset voisivat auttaa monien vanhusten toimintakykyä. Näön heikentyminen voi mm. kaventaa elinpiiriä ja vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.