Uutinen

Naantali ja Ylivieska saavat uudet apteekit

27.01.2017 | 09:23

Teksti : ERJA ELO

Fimea on tehnyt päätöksen uusien apteekkien perustamisesta Naantaliin ja Ylivieskaan.

Molemmissa kaupungeissa on toiminut yksi itsenäinen apteekki, ja kunnan asukaslukuun nähden apteekkitiheys on ollut maan keskiarvoa huomattavasti pienempi.

Näiden kaupunkien lausunnoissa tuotiin esiin toive apteekkipalveluiden lisäämisestä ja kehittämisestä, vaikkei vakavia puutteita apteekkipalveluiden saatavuudessa ollut havaittu.

Perustamispäätöksistä on mahdollista hakea oikaisua. Luvat kuulutetaan haettaviksi vasta sen jälkeen, kun ne ovat tulleet lainvoimaisiksi.

Fimea on hiljattain myöntänyt uudet apteekkiluvat myös Turkuun ja Valkeakoskelle. Jälkimmäisestä on tehty oikaisuvaatimus, jonka vuoksi apteekin avaaminen viivästyy.

Fimea selvittää perustamistarpeita

Fimea käynnisti helmikuun 2016 lopulla selvityksen apteekkipalvelujen alueellisesta toimivuudesta kartoittaakseen uusien apteekkien perustamistarpeita.

Samassa yhteydessä otettiin tarkasteluun apteekkien sijaintialueiden tarkoituksenmukaisuus ja ajantasaisuus.

Selvitys käynnistettiin, koska Fimealle oli tullut vain vähän aloitteita apteekkipalvelujen lisäämiseksi tai palautetta apteekkipalveluiden saatavuuteen liittyvistä ongelmista.

Samaan aikaan julkisuudessa käytiin keskustelua apteekkijärjestelmästä, siihen liittyvistä muutostarpeista sekä apteekkien määrän lisäämisestä.

Tässä selvitystyössä avainasema on ollut kunnilla, joilta Fimea on pyytänyt arvioita apteekkipalveluiden toimivuudesta.

Selvitystyö aloitettiin kunnista, joissa apteekkitiheys oli maan keskiarvoa pienempi tai Fimean tiedossa oli apteekkipalveluiden saatavuuteen liittyviä yhteydenottoja tai muita apteekkipalveluihin vaikuttavia muutostekijöitä. Selvitystyö jatkuu edelleen.