Uutinen

Menikö apteekilta maine? Oriolan vaikeudet alkoivat Runosmäen apteekin avajaispäivänä

04.10.2017 | 15:15

Teksti : ERJA ELO

Yrittäjyyden riskit konkretisoituivat tuoreelle apteekkarille Turun Runosmäessä, kun Oriolan toimitusvaikeudet alkoivat apteekin avajaispäivänä.

Kun apteekkari Lenita Jokinen kirjoitti viime kesänä sopimusta Oriolan kanssa, hänelle mainittiin ohimennen, että uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto saattaisi osua samoihin aikoihin kuin Turun Runosmäen apteekin avajaiset.

Tuore apteekkari ei huolestunut, olihan tiedossa vain viikonlopun mittainen toimituskatko.

– Jos olisin tiennyt, että tavarantoimitus tökkii monta viikkoa, olisin voinut tilata tavaraa reilummin varastoon tai siirtää avajaisia.

Avajaisviikonloppuna apteekissa kävi paljon asiakkaita, mutta iloinen tunnelma vaihtui arjen alettua nopeasti epäuskoon, kun Oriolan toimitukset katkesivat.

– Pahimmissa kuvitelmissakaan en olisi voinut ajatella, että näin käy. Emme saaneet moneen viikkoon lääketoimituksia normaalisti. Itsehoitolääkkeitä ja vapaankaupan tuotteita ei tullut hetkeen ollenkaan.

Runosmäessä ensimmäinen viikko syyskuun alussa oli erittäin haastava. Lääkkeiden hankkiminen asiakkaille vei ajan ja voimat, iltaisin apteekkari kuljetti asiakkaille lääkkeitä kotiin asti. 

– Henkilökunta jousti tilanteessa niin paljon kuin pystyi, että kaikki saivat lääkkeensä, Jokinen sanoo.

Nyt tilanne on jo parempi, mutta ei vieläkään normaali.

– Päivän toinen tilaus on tullut nyt hetken aikaa päivän myöhässä. Normaalisti tilatut tavarat tulevat seuraavana päivänä, Jokinen kuvailee.

Osa lähti ilman lääkkeitä - Oriolasta tuli Strepsilsejä ja disperiiniä

Apteekin hyllyssä oli syyskuun alussa jo lähtökohtaisesti tavallista vähemmän tavaraa, koska Jokinen oli perustanut apteekin tyhjästä.

Hänellä ei ollut taustatietoa normaalista asiakasmäärästä tai alueen asukkaiden lääketarpeista. Hintavien ja harvinaisten lääkkeiden, kuten syöpälääkkeiden, menekkiä oli mahdotonta arvioida.

Normaalitilanteessa tukkutilauksia saadaan apteekkiin päivittäin, joten Jokinen kuvitteli pystyvänsä täydentämään varastoa syyskuun alkupäivinä, mutta toisin kävi.

Pahimpana päivänä Oriolasta tuli vain yksi laatikko, joka sisälsi Strepsilsejä ja disperiiniä.

Harvinaisia lääkkeitä Jokinen onnistui lainaamaan muista apteekeista, mutta vain alkuvaiheessa.

– Tuntui pahalta käännyttää asiakkaita pois, koska Runosmäkeen oli odotettu omaa apteekkia vuosia. Olen miettinyt, jäikö ihmisille nyt sellainen mielikuva, että tähän apteekkiin ei kannata tulla.

Maineen ja asiakkaiden menetys on iso riski, sillä vasta-aloittaneella apteekkarilla koko omaisuus on kiinni yrityksessä.

Talous on nyt tiukassa paitsi myynnin notkahtamisen vuoksi, myös siksi, että Kela maksaa asiakkaille lainatut suorakorvaukset takaisin vasta lokakuun puolivälissä.

Jokinen arvelee korvaussumman olevan jopa apteekin kassavirtaa suurempi.

– Siihen asti on sinniteltävä. En ole edes viitsinyt laskea kaikkea sitä taloudellista menetystä, joka toimitusvaikeuksista on seurannut, Jokinen sanoo.

"Kyllä tästä vielä noustaan"

Tilanne Turun seudulla alkoi korjaantua lääkekriisin toisella viikolla, vaikka Runosmäen apteekissa toimitukset eivät edelleenkään vastanneet täysin tilauksia.

Jokinen ei ole katkera Oriolalle, mutta hän toivoo yhtiön parantavan tiedotustaan ongelmatilanteissa.

– Vaikka soitin ja laitoin sähköpostia, Oriolasta oli apteekin suuntaan täysi hiljaisuus. Heidän olisi pitänyt tiedottaa avoimemmin tilanteesta.

Vaikeasta alusta huolimatta Suomen nuorin apteekkari uskoo vahvasti tulevaisuuteen.

– Yrittäjyyteen liittyy aina haasteita ja odottamattomia tilanteita. Kyllä tästä vielä noustaan, hän vakuuttaa.

Lenita Jokinen ei enää luota Oriolan lääketoimituksiin, vaan käy aina itse tarkastamassa sinisten laatikkojen määrän ja sisällön. "On kuin joulupakettia avaisi, koskaan ei tiedä mitä saa."