Uutinen

Masennuslääkkeiden käyttö lisää pään vammojen riskiä Alzheimer-potilailla

09.08.2017 | 10:02

Teksti : ERJA ELO

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että masennuslääkkeiden käyttö on yhteydessä suurentuneeseen pään vammojen ja traumaattisten aivovammojen riskiin Alzheimerin tautia sairastavilla.

Masennuslääkkeiden käytöllä on aiemmin havaittu yhteys suurentuneeseen kaatumisen sekä lonkkamurtumien riskiin, mutta yhteyttä pään vammoihin ei ole ennen tutkittu. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Alzheimer’s Research & Therapy -lehdessä.

Masennuslääkkeiden käyttö lisäsi pään vammojen riskiä erityisesti käytön alkuvaiheessa, ensimmäisten 30 päivän aikana, mutta riski havaittiin myös pidempään, jopa kaksi vuotta kestäneen käytön aikana.

Yhteys varmistettiin vielä tutkimusasetelmassa, jossa henkilöä verrattiin itseensä. Näin vältettiin käyttäjien valikoitumiseen liittyvien tekijöiden vaikutus.

Yhteys traumaattisiin aivovammoihin ei ollut yhtä vahva, mikä johtui mahdollisesti niiden vähäisyydestä aineistossa. Muiden psyykenlääkkeiden käyttö ei selittänyt havaittua yhteyttä.

Iäkkäillä pään vammat ovat yleisempiä kuin nuoremmilla ja johtuvat yleensä kaatumisesta. Näin ollen kaatumisalttiuteen aiemmin yhdistettyjen masennuslääkkeiden käytön yhteys pään vammoihin ei ollut tutkijoille yllätys.

– Tulos antaa kuitenkin aihetta huoleen, sillä masennuslääkkeiden käyttö on hyvin yleistä Alzheimerin tautia sairastavilla ja niitä on pidetty turvallisempina lääkkeinä kuin vaikkapa bentsodiatsepiinejä, kertoo tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, dosentti Heidi Taipale Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta.

Tutkimusjoukko koostui Alzheimerin tautia sairastavista iäkkäistä, mutta Taipaleen mukaan on oletettavaa, että riski voidaan havaita myös tautia sairastamattomilla iäkkäillä. Tätä tullaan selvittämään jatkotutkimuksissa.

Tutkimus oli osa valtakunnallista, rekisteriaineistoon perustuvaa Itä-Suomen yliopiston MEDALZ-tutkimusta, jossa seurattiin vuosina 2005–2011 Alzheimerin taudin diagnoosin saaneita suomalaisia.

Tähän tutkimukseen otettiin mukaan 10 910 masennuslääkkeiden käyttäjää ja 21 820 näitä lääkkeitä käyttämätöntä vertailuhenkilöä, jotka kaikki sairastivat Alzheimerin tautia.