Uutinen

Lääkitysarvioinnit halutaan vakiinnuttaa sote-palveluihin Kuopiossa

03.02.2016 | 09:30

Teksti : INKERI HALONEN

Lääkitysarviointiin voisi päästä esimerkiksi lääkärin lähetteellä ja palvelusetelillä. Palvelun tuottajia kaivataan lisää.

Kuopion kehittämispäällikkö, TtM Katriina Kankkunen toivoo, että eritasoisia lääkehoidon arviointeja voitaisiin jatkossa tarjota Kuopiossa lääkärin lähetteellä ja palvelusetelillä, diabeetikon jalkahoidon tapaan.

– Jokaisella pitäisi olla oikeus lompakon paksuudesta välittämättä saada sitä palvelua, jota tarvitsee. Maksusetelin turvin tämä onnistuisi. Asiakas voisi sitten itse päättää, keneltä kunnan hyväksymältä tuottajalta hän palvelun tilaa, Kankkunen sanoo.

Kankkunen oli tiiviisti mukana viemässä lääkehoidon arviointeja Kuopion julkiseen terveydenhuoltoon yhdessä proviisori Jonna-Carita Kannisen kanssa. 

Teko palkittiin Vuoden Terveystekona tammikuun lopulla päättyneessä Health Awards -kisassa.

Kuopio kehittää palvelusetelimallia lääkitysarviointeihin

Kankkusen idea palvelusetelistä saa tukea Kuopion palvelualuejohtajalta, LT Markku Tervahaudalta. Hänestä lääkehoidon arvioinnit ovat osoittautuneet Kuopiossa valtavan tarpeellisiksi. 

– Kun väestö ikääntyy, hoitojen ja lääkehoitojen kompleksisuus lisääntyy, ja sen tueksi tarvitaan tällaista uutta palvelumallia, hän sanoo.

Kuopio on varautunut ohjaamaan ostopalvelumäärärahoja arviointeja varten kuluvalle vuodelle.

Tervahauta toivoo, että tuottajakenttä kasvaisi jatkossa.

– Tulevaisuudessa tätä palvelua voidaan varmasti ostaa helpommin myös apteekeista. Asiakas saa itse päättää, keneltä hän palvelun tilaa. Toivon, että tätä käytettäisiin myös niin, että asiakkaat olisivat valmiita itse siitä maksamaan.

Tervahauta uskoo, että palvelun taloudellinen höyty tulee näkymään tulevaisuudessa.

– Arviointipalvelu on varsin vaikuttavaa ja järkevää sekä inhimillisesti ja taloudellisesti tarkasteltuna.