Uutinen

Lääkeyhtiö Rochen tuotteet poistuvat Oriolan jakelusta

21.11.2017 | 07:55

Teksti : INKERI HALONEN

Lääkeyhtiö Orion on lisännyt muiden tukkujen jakelussa olevien tuotteidensa määrää.

Lääketukkuliike Oriola tiedotti tänään, että lääkeyhtiö Rochen tuotteet poistuvat Oriola Oyj:n jakelusta tammikuun 2018 alussa.

Roche on kolmanneksi suurin lääkeyhtiö Suomessa. Rochen osuus Suomen lääkemarkkinasta on 4,7 prosenttia, ja tukkuhintainen myynti on noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.

Orion lisää yhä tuotteita muiden tukkujen jakeluun

Lääkeyhtiö Orion on yhä kasvattanut muiden tukkujen kuin yksin Oriolan jakelussa olevien tuotteidensa määrää.

Itsehoito- ja reseptilääkkeitä annettiin marraskuussa lisää Magnun Medical Finlandin jaeltavaksi ja itsehoitotuotteita Medifonin jakeluun. Tuotteet ovat yhä myös Oriolan jakelussa.

Orion siirsi ensimmäiset lääkevalmisteet Oriolan lisäksi myös Tamron jaeltavaksi pian Oriolan ongelmien alettua syyskuussa. 

Tamron jakelussa olevien Orionin tuotteiden määrää on sittemmin kasvatettu sataan. 

Orion on todennut, että poikkeusjärjestelyt muiden tukkujen kanssa jatkuvat toistaiseksi.