Uutinen

Lääketoimitukset lähiapteekista kotiovelle parissa tunnissa

29.10.2018 | 13:57

Teksti : ERKKI KOSTIAINEN

Ensi keväänä lääkkeet saa lähiapteekista kotiovelle jopa parissa tunnissa. Apteekkariliitto testaa pikakuljetuspalvelua marras–joulukuussa kotimaisen kasvuyrityksen kanssa.

Pikakuljetukset ovat osa apteekkien digitaalisten palveluiden kehittämistä.

– Useimmat apteekit ovat tähänkin asti tarjonneet kotiinkuljetuspalveluita, mutta ensi vuonna kotiinkuljetukset tulevat yhä useammalle asiakkaalle näkyväksi, kertoo Apteekkariliiton hankepäällikkö Iiro Salonen.

Kotiinkuljetukset verkosta kotiovelle hoituvat 1–4 tunnissa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Palvelu käynnistyy keväällä suurimmissa kaupungeissa.

Apteekkariliiton kumppaneina pikakuljetuksista vastaa kotimainen kasvuyritys sekä paikalliset kuljetusyrittäjät, jotka koulutetaan lääkekuljetuksiin.

Lääkkeiden laadusta huolehditaan vaatimusten mukaisesti ja toimitusten perillemeno varmistetaan. Paketteja ei esimerkiksi jätetä postilaatikoihin, vaan ne luovutetaan tilaajalle henkilökohtaisesti.

Apteekit uudistuvat asiakkaiden tarpeiden mukaan

Lääkkeitä on voinut tilata suomalaisista verkkoapteekeista kotiin jo usean vuoden ajan. Suomessa on tällä hetkellä toistasataa verkkoapteekkia, ja määrä kasvaa jatkuvasti.

– Kotiinkuljetuksia tarjotaan yhä enemmän eri toimialoilla. Tuoreen kyselymme mukaan lääkkeiden kotiinkuljetukset nähdään kasvavassa määrin toivottuna apteekkipalveluna, Salonen kertoo.

Oman lähiapteekin tarjoamat nopeat kotiinkuljetukset ja noutoautomaatit, joita on jo useilla kymmenillä apteekeilla, laajentavat lääkkeiden saatavuutta ja helpottavat apteekkiasiointia.

– Haluamme uudistua asiakkaiden tarpeiden mukaan, Salonen summaa.

Lailliset verkkoapteekit löytyvät osoitteesta www.apteekki.fi.