Uutinen

Lääkelain muutosehdotukset lausuntokierrokselle

05.02.2018 | 08:55

Teksti : INKERI HALONEN

Ehdotuksen pohjana on syksyllä 2016 lausuntokierroksella ollut hallituksen esitys lääkelain muuttamisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön luonnos hallituksen esitykseksi laiksi lääkelain sekä lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta on parhaillaan lausuntokierroksella.

Esityksessä on useita lääkelakia koskevia kohtia, jotka toisivat apteekkien sääntelyyn muutoksia.

Ehdotuksen pohjana on syksyllä 2016 lausuntokierroksella ollut hallituksen esitys lääkelain muuttamisesta.

Esitysluonnosta on kuitenkin päivitetty ja uuteen esitykseen on lisätty myös ensimmäisiä hallituksen keväällä 2017 tekemiä linjauksia apteekkialan kehittämisestä.

Muita hallituksen linjauksia on tarkoitus toteuttaa myöhemmin. 

Nyt lausunnolla olevan esitysluonnoksen merkittävimpiä linjauksia ovat ehdotukset uusien apteekkien perustamisesta aiempaa joustavammin sekä esitys, joka koskee sosiaalihuollon palveluasumisyksiköiden lääkevarastoja.

Myös Apteekkariliitto tulee antamaan oman lausuntonsa esitysluonnoksesta. Lausuntokierros päättyy 26. helmikuuta.