Uutinen

Kumma villitys näkyy apteekissa – Mihin ihmeeseen lapset tarvitsevat boorihappoa?

16.10.2017 | 09:00

Teksti : INKERI HALONEN

Piilolinssinesteitä apteekista hakevat lapset hämmentävät apteekkilaisia. Kaikki nesteet eivät kuitenkaan lapsille kelpaa – tärkeintä on, että mukana on boorihappoa. Mutta miksi ihmeessä?

Slimen eli omatekoisen leikkiliman valmistaminen innostaa varhaisteinejä ympäri Suomen, ja ilmiö näkyy myös apteekeissa.

Esimerkiksi Kouvolan Ykkösapteekissa nuoret alkoivat  yhtäkkiä kysellä piilolinssinesteiden perään. 

– Aluksi emme yhtään tajunneet, mistä oli kyse. Tyttöjä vain alkoi ilmestyä apteekkiin hakemaan piilolinssinesteitä, kertoo apteekkari Jaana Smal.

Lapset tutkivat apteekissa tuoteselosteita tarkkaan; oli tärkeää, että nesteiden valmistuksessa oli käytetty boorihappoa.

Yhden asiakkaan avulla kiinnostuksen syy lopulta selvisi selvisi: boorihappoa sisältävää piilolinssinestettä tarvittiin kotitekoisen leikkiliman eli slimen valmistamiseen.

– Boorihappo on tärkeää juuri siksi, että se rikkoo vetyoksidien siltoja ja saa massasta sellaista, ettei se tartu minnekään, Smal kertoo opiskeltuaan asiaa netistä.

Slime-ilmiö rantautui Yhdysvalloista Suomeen tämän vuoden alussa.

Kevääseen mennessä YouTubesta alkoi löytyä lukuisia, satojatuhansia kertoja katsottuja suomalaisia valmistusvideoita.

Myös isot suomalaiset mediat ja blogit ovat tarttuneet itse ilmiöön – ja sitä seuraavaan sotkuun.

Apteekkari muistuttaa, että liman kanssa on hyvä käyttää suojakäsineitä ja huolehtia siitä, ettei ainetta pääsee silmiin eikä suuhun. 

Risiiniöljyä suolentyhjennykseen vai silmäripsiin?

Slimen valmistus ei ole ensimmäinen ilmiö, joka hämmentää apteekkilaisia.

Apteekkariliiton viestintäproviisori, aiemmin apteekkiproviisorina työskennellyt Elina Aaltonen kertoo, että aiemmin apteekkilaiset ovat olleet hämillään myös esimerkiksi risiiniöljyn ja salmiakkiliuoksen yhtäkkisestä kysynnän kasvusta.

– Olimme Porvoon apteekissa taannoin todella ihmeissämme, kun apteekkiin tuli nuoria tyttöjä hakemaan risiiniöljyä. Mietimme, onko tämä nyt joku laihdutusvillitys, sillä apteekissa risiiniöljyn tutuin käyttötarkoitus on suolen tyhjennys.

Myöhemmin kävi ilmi, että mediassa oli kerrottu sen vahvistavan silmäripsiä

Aaltonen kertoo, että jos apteekissa herää huoli aineen väärinkäyttötarkoituksista, apteekki voi kieltäytyä myymästä tuotetta. Joskus se on oikeasti tarpeen.

– Olimme apteekissa todella vihaisia, kun maailmalla alkoi kiertää väite, että eräs apteekista saatava voide auttaa turvonneisiin silmänalusiin. Voiteen mentoli tosiaan viilentää ja lisää verenkiertoa ja sitä kautta poistaa turvotusta, mutta toisaalta kyseessä on voimakas eteerinen öljy, joka voi ärsyttää herkkää silmänympärysihoa ja silmiä.

Kysy rohkeasti neuvoa apteekissa!

Aaltonen vinkkaakin, että väärinkäsitysten välttämiseksi apteekissa kannattaa aina kertoa, millaiseen tarpeeseen on hakemassa apua.

– Apteekki auttaa aina mielellään! Mutta jos emme tiedä, mitä varten tuotteita haetaan, ensimmäinen ajatuksemme on turvallisuuden takaaminen. Siksi apteekissa kannattaa aina reilusti pyytää apua ja kertoa, millaiseen tarkoitukseen tuli sieltä tuotteita hakemaan.