Uutinen

Kortikosteroidilääkitykset yhteydessä haittavaikutuksiin myös lyhyessä käytössä

19.04.2017 | 08:21

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM


Myös lyhyet kortikosteroidilääkitykset saattavat suurentaa vakavien haittavaikutusten vaaraa, tuore tutkimus osoittaa.

Havainto on tervetullut, sillä vaikka pitkäaikaisten lääkitysten riskit tunnetaan hyvin, lyhyiden lääkitysten haitoista on ollut vähemmän tietoa.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 1,5 miljoonan yhdysvaltalaisen 18–64-vuotiaan sairausvakuutustietoihin. Potilaista viidennes oli saanut vähintään yhden lyhytkestoisen (alle 30 päivää) kortikosteroidilääkityksen kolmen vuoden seurannan aikana. Kortikosteroideja oli määrätty mm. ylähengitysteiden tulehduksiin, allergioihin ja selkärankaoireisiin.

Aineiston perusteella potilaiden riski sairastua sepsikseen eli verenmyrkytykseen oli viisinkertainen 30 päivän ajan kortikosteroidilääkityksen aloittamisesta. Lisäksi laskimoveritukosten riski oli kolminkertainen ja luunmurtumien lähes kaksinkertainen, tulokset osoittivat.

Riskit havaittiin jo suhteellisen pienillä annoksilla, jotka vastasivat alle 20 mg:n päiväannosta prednisonia. Haittavaikutukset kuitenkin vähentyivät nopeasti eikä suurentuneita riskejä enää havaittu ensimmäisten 30 lääkityspäivän jälkeen.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että kortikosteroidien haittavaikutuksia voi ilmaantua jo lyhytkestoisen lääkityksen seurauksena, mikä pitäisi ottaa huomioon potilaiden hoidossa ja seurannassa. Kortikosteroideja käytetään paljon, joten tulokset koskevat potentiaalisesti hyvin suurta potilasjoukkoa.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.